Pahoittelen jälleen pitkää päivityskatkoa. Lukijoita tällä ajalla on ilmestynyt 4 lisää, wau!
Olen viettänyt aikaa todella paljon kavereiden kanssa ilman että olisin joutunut hevosasioita enempää miettimään. On ollut synttäreitä ja läksiäisiä, naurua ja kyyneleitä. Paras ystäväni Anniina (jonka kanssa olen tallilla käynyt) muutti eilen Ouluun asumaan opiskeluiden takia. Pidä kultaseni itsesi siellä naisena!
Pitkästä aikaa tänään pääsin kapuamaan hevosen selkään. Kävin Annun kanssa katsomassa varsoja, jonka jälkeen lähdimme maastoon Auliksella & Wilmalla.
Meikäläinen könysi rikkinäisen jalan kanssa tuon ihanan rauhallisen putteruunan selkään. Tuntui siltä, kuin kotiin olisi palannut! ;o)
Käytiin noin tunnin pituinen maastolenkki lähinnä kävellen, koska taivas välkkyi ja kaukaa kuului jyrinää. Auliksen maailmaa ukkonen ei järkyttänyt, mutta W veti omia kuvioitaan ojia ja pellonreunoja pitkin.
Oli aivan ihanaa, vaikka vähän matkan aikana kastuikin! Toivottavasti pääsen pian uudestaan hevosen selkään, vaikka Aulis lähteekin takaisin omaan kotiinsa tämän kuun lopussa.
Mun työt Peikkolassa alkaa olla ohi, koska hevosia jää talliin vain kaksi kappaletta, kun kesä viimein syksyksi muuttuu. Nyt puhaltavat uudet tuulet ja odottelenkin jännityksellä tietoa, hyväksytäänkö mut mukaan yhdelle mielenkiintoiselle kurssille. Kerron siitä enemmän, mikäli mukaan pääsen! :o)
Nauttikaa kesän viimeisistä lämpimistä päivistä ja varautukaa viileän syksyn tuloon!
Hei kaikki ihanaiset!
Blogi on ollut nyt pienen hetken kesälomalla, koska en ole tallilla/töissä päässyt käymään lainkaan. Mun jalka (oikeastaan polvi) oireilee melko pahasti, joten taidan siirtää seuraavan ratsastuskerran elokuun puolelle. :o(
Yritän kirjoittaa pikapikaa "Tallityöntekijän elämää 3/3"-osan valmiiksi, jotta tekstit eivät muutu kokonaan pelkäksi valitukseksi ja marmatukseksi.
Mulla alkaa kunnon 'loma' huomenna, koska porukat lähtevät Lappiin sukuloimaan ja meiksi jää Nuuskapussin (kisun) kanssa kahdestaan tänne. Jääkaappi on täynnä ruokaa ja pari Simpsoneiden tuotantokautta odottaa pöydällä. Illalla poksautetaan skumppapullo ja saunan kautta terassille nauttimaan!
Heh, palkkapäivä oli ja meni, koska innostuinpa tuhlaamaan melkein kaikki rahat... Verkkoshoppailu tapahtui Hööksin nettikaupassa, jossa on tälläki hetkellä tosi kivoja tarjouksia!
Denim kokopaikkaiset housut CRW®
Musta
71,50€
Hööks ratsastussukka
Musta
5,50€
CRW Nahkasaappaat
Musta
139€
Nice -takki CRW®
Harmaa
24,70€
Hiussolki/Nutturaverkko
Mariini
4,50€
Näin btw, mun HorsePron paketti ei ole tullut vieläkään. Oon tilannut sen jo yli kuukausi sitten... Ihan kostoksi taidan jättää sen hakematta ja tilata tulevaisuudessa kaikki tuotteet suoraan Schockemöhlen omasta verkkokaupasta. ;o)
Haudihou! Viimeisimmästä päivityksestä on jo aikaa, mutta en mä sentään kuollut ole. ;o)
Tässä on ollut vaan niin kamalasti tekemistä, kuten uimista, siivoamista ja läksiäisiä. Järkevän tekstin kirjoittaminen kiireessä on oikeastaan mahdotonta, joten yritän repiä jostain aikaa myös tälle blogille.
Tosiaan, olin torstaina ratsailla ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen. Ratsuna mulla oli musta suomenhevostamma Milleriina, joka on vast'ikään palannut mammalomalta tuntihommiin.
Keskiviikkona tajusin, että oon kadottanut mun ratsastuskengät, hanskat ja chapsit, joten lopulta päädyin istumaan Miltsin selkään ilman satulaa ja crocsit jalassa..
Voi luoja että mä tärisin, kun hevosen selkään sain itseni kammettua! Jalat ja kädet sheikkas kuin viimeistä päivää ja hampaat kalisi yhteen. Ensin en uskaltanut pyytää Milliä liikkumaan eteenpäin, vaan odottelin oman hengityksen tasaantumista ja rohkeuden rippeiden palautumista.
Alunperin tarkoitushan oli, että kävelen suurimman osan tunnista ja otan pieniä ravipätkiä, jos kipeä jalka antaa myöten.
Tunnilla meitä oli viisi ratsukkoa (Anniina - Jerry, Riina - Liku ja muilla ratsastajilla Laikku & Manu) ja opettajana toimi Laura, jonka tunneilla on aina yhtä mukava hinkutella.
Aluksi käveltiin tietenkin alkukäynnit pitkin ohjin, jonka jälkeen alettiin ravailemaan reipasta kevyttä ravia (meikäläinen tosiaan humputteli rauhallista mummohölkkää) ja kääntelemään pääty-ympyröitä. Mulla oli joskus alkuaikoina hirveitä vaikeuksia Miltsin kanssa, kun se ei meinannut minnekkään kääntyä, mutta nyt tamma pelitti aivan mahtavasti!
Ravissa tuli muutama tosi rento pätkä, jossa hevonen haki alas ja pyöreämpää muotoa, mutta oman istunnan epävakaisuuden takia ne jäivät vain pieniksi pätkiksi.
Millihän on aivan mahtava ratsastaa (sopii ihan jokaiselle vauvasta vaariin) ja omaa maailman tasaisimmat liikkeet, vaikka niillä ei kyllä ihan kouluradalla loistakaan.
Ylitin itseni, koska uskaltauduin jopa laukkaamaan! Ennen jalan murtumista mulla oli jonkun sortin laukkapelko (jäi varmaan Pöljältä, joka laukassa saattoi sinkoilla sinne tänne), mutta Miltsi-mummo hoiti homman kotiin.
Laukkailtiin yksi kerrallaan uraa pitkin, jotta saataisiin askellaji kunnolla pyörimään, eikä kukaan jäisi jumittamaan eteen kesken oman suorituksen.
Innostuin jopa hinkuttelemaan laukkaympyröitä sekä ottamaan pitkillä sivuilla vähän reippaampaa laukkaa, jotta Milli käyttäisi takaosaansa paremmin, eikä vain raahaisi sitä mukana.
Molempiin suuntiin askellaji nousi erittäin hyvin ilman pahempia virheitä.
Omaa vuoroa odotellessa käveltiin keskellä kenttää ja päätin ottaa tavoitteeksi saada hevosen irti kuolaimesta (tämän humman pää nimittäin painaa tuhat kiloa, mikäli se päättää jäädä kuolaimeen roikkumaan). Ratsastin loivaa kiemurauraa, otin reippaampia käyntipätkiä, ratsastin pidätteet läpi ja kokeilin avo- ja sulkutaivutukset molempiin suuntiin.
Hetkittäin Milli oli TODELLA hyvä, vaikka molempien keskittyminen herpaantui lähinnä ympärillä parveilevien paarmojen takia.
Olin tosi tyytyväinen tuntiin, koska tavoitteet tuli täytettyä ja hevonen pelasi hyvin. Laura sieltä väliin huikkasikin, että Miltsi näyttää ihan kouluratsulta. ;o) *itsetunnonkohottaja*
Ensi viikolla päästäänkin toivottavasti ratsastamaan pellolla! Tiistaina käyn ostamassa itselleni kunnolliset ratsastuskengät ja tunnille laitan satulan Miltsin selkään, että päästäisiin käymään vähän enemmän asioita läpi.
Kuvitelkaa! Eilen tallilla päähän tuli extreme-ajatuksia. Varasinpa sitten ratsastustunnin huomiseksi.. :D
Ratsuna on toivottavasti kaiken kestävä Milleriina-tamma. Se on oikeastaan ainoa hevonen jonka selkään uskallan tällä koivella nousta.
Tämä viikon alku on mennyt lähinnä rannalla lahnaillessa. Joka kerta rannalle (ts. lammelle) mentäessä auto on ollut ihan ylitäynnä porukkaa, mutta hauskaa oli joka kerta!
Lähimmältä tieltä rannalle kävelee noin kilometrin pituisen matkan. Minäkin kävelin jalkavammaisena kiroillen ja valittaen! Silti kolmena päivänä sinne oli päästävä.
Uiminen on kyllä tooosi rentouttavaa ja saa ihon tuntumaan ihanan pehmeältä. :o)
Jotta en ihan hehkuttamaan jää, niin voisinkin kertoa hieman eilisestä tallireissusta.
Autoiltiin Anniinan kanssa Kiviharjuun heppasia kuvailemaan. Oli ihan järkyttävän kuuma keli, tuntui että autoon sulaa!
Onneksi pellolla kävi jonkinlainen tuulenvire, kun raahauduttiin kauimmaiselle laitumelle Sinttiä ja Likua raapsuttelemaan.
Mun mielestä parasta kesässä on laiduntavat hevoset. Se tunne, kun aamulla herää, lähtee pihalle hortoilemaan ja näkee edessään laitumet täynnä hevosia. ;o)
Enempää en tässä tunnelmoi, vaan lisään tähän loppuun pienen kuvaspämmin eiliseltä.
Huhpuh tätä hellettä! Taivaalla ei näe pilven pilveä ja auringossa lämpötila on +30 asteen tuntumassa.
Olin eilen työpaikalla auttamassa laidunten kunnostamisessa ja varsojen siirtämisessä kauemmalle laitumelle.
Tallin hevostilannehan on tällä hetkellä se, että pihasta löytyy kolme varsaa (Pomppis, Bimbo ja Kassu), suomenhevosruuna Aulis ja puoliveritamma Wilma. Bimbo ja Kassu lähtevät uusiin koteihin syyskuun aikana, Aulis lähtee omaan kotiinsa Lappeenrantaan laidunkauden loputtua ja Pomppiksen myyntiyritykset on lopetettu, koska kukaan ei huoli rodutonta ja (mielipuolta) rakennevikaista ponia, ei edes vaikka ilmaiseksi saisi.
Missi on edelleen Imatran (vai Haminan?) suunnalla leirikäytössä ja jos hyvin käy, niin tamma vaihtaa kotia leirikesän loputtua. Talli tyhjenee ja tyhjenee, syksyllä meillä on vain kaksi hevosta!
Aitaustalkoot oli suorastaan ihan saatanasta, jos niin vain voi sanoa. Aurinko porotti suoraan niskaan, missään ei mitään varjoa ja paarmat pörräsivät ympärillä. Sellainen karvainen pörröperä puraisi mua pohkeesta.
Pomppanakki-poni oli kasvanut taas ihan mielettömästi! Sen emä on hyvässä lykyssä ~140cm korkea, isästä en tiedä. Varsa itse oli meidän epämääräisten mittausten mukaan 145cm ilman kenkiä. Ponista tulee jättiläinen aikuisena! Sillä vain on runkoon suhteutettuna aivan tavattoman pitkät jalat...
Kaveri oli kasvattanut itselleen myös Hitler-viikset. Onkohan sillä suvussa tinkeriä tai jotain muuta karvakamua, kun jalkakarvatkin ovat jo melko pitkät... Who knows!
Blogin ulkoasu tulee vaihtumaan jossain vaiheessa vielä yksinkertaisempaan. Oon niiiin kyllästynyt näihin keskitettyihin teksteihin, joten jotain asialle on nyt tehtävä. Toivottavasti yksinkertainen malli ei silti karkoita teitä lukijoita. :o)
Mua on kans pyydetty tekemään tuollainen "100 eläinfaktaa itsestäni"-kysely, joten siirryn samoin tein sen pariin ja postaan vaikkapa uuden ulkoasun julkistamisen yhteydessä.
Pitäkää itsenne ihmisinä ja käyttäkää aurinkovoidetta!
Oikein ihanaa ja hauskaa myöhäistä juhannusta jokaiselle! Toivottavasti teillä oli vähintäänkin yhtä hauskaa, kuin mulla. ;)
Omaan juhannukseeni kuului kavereita (uusia sekä vanhoja), koiria, rasvaista ruokaa, sauna, aurinkoa ja vesisadetta, alkoholia, karaoke, "festarit" sekä mökkielämä kaikessa ihanuudessaan.
Mulla on jalat ja käsivarret ihan täynnä ötökänpuremia. Nukkuminen jäi suoraan sanottuna hävettävän vähäksi, joten simahdin eilen jo ennen yhdeksää illalla, kun tuskaisen parin tunnin automatkan jälkeen omaan sänkyyn viimein pääsin.
Loistava reissu ja tulipahan tehtyä!
Hevosrintamalle ei oikeastaan kuulu oikein mitään uutta. Töihin pitäisi ensi kuun puolessa välissä kuulemma mennä... Ei onneksi ole tallihommia vielä tiedossa, vaan varsan kanssa remuamista ja tätiryhmälle parin ratsastustunnin pitämistä, mikäli tallissa on tarpeeksi hevosia. :o)
Mulla olisi suunnitelmissa alkaa kustomoimaan hevosvarusteita. Yhden satulahuovan olenkin uuteen uskoon muokannut (räpsäisen joskus kuvan, kunhan sen löydän) ja nyt olisi tiedossa otsapantoja ja riimuja.
Mikäli jollain teistä lojuu nurkissa vanhoja riimuja, satulahuopia tai otsapantoja (kokonaiset suitsetkin käyvät), etkä tee niillä mitään, niin otan lahjoituksia mielelläni vastaan!
Purkautuneet ompeleet tai rikkinäiset lukot/soljet eivät haittaa. Korvaan postikulut, mutta vanhasta roinasta en mitään mielelläni maksa...
Lahjoituksista voi lähettää sähköpostia osoitteeseen dd@palos-fin.com
Kaksi kyyneltä
Kuin lasiset helmet kaulalla
Mikset kertonut
Että vieläkin suret minua
Et koskaan pelännyt viimeistä iltaa
Et koskaan vaatinut mitään
Olen venyttänyt tätä muistokirjoituksen laatimista, koska mun on ollut hankala ymmärtää, että maailman paras Tahta on ikuisesti poissa. Vaikka kuinka haluaisin tahdonvoimalla palauttaa asiat parhain päin, siltikään elämä ja kuolema ei ole yhden ihmisen käsissä.
Eräs yö näin kuitenkin unta, joka oli mulle vielä aamullakin kovin epäselvä. Vasta tänään aloin tajuamaan sen sisällön.
Unessa oli pieni talli, jossa tehtiin tilinpäätöslaskelmia ja mun piti viedä sinne jonkun yrityksen papereita tarkastettaviksi. Pihalla oli oja, jossa kasvoi todella korkea ruohikko ja siellä tuoksui märkä puu.
Tallissa näin ruskean hevosen, joka oli topattu suklaanruskeaan loimeen turvasta kavioihin asti. Unessa tiesin hevosen olevan Tahta ja yritin riisua painavan loimipinon sen päältä, mutta aina otteen saadessani soljet lipsuivat käsistäni.
Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi jotakin oikein tappavan kovasti, mutta et voi tehdä sitä jostain syystä? Kun sua kutittaa jalkapohjasta, mutta kenkä on jalassa etkä pysty raapimaan?
Loppupuolella unta koko maisema alkoi haihtumaan savuna ilmaan ja heräsin.
Mikäli YouTube poistaa musiikin, niin klikkaa tästä!
Sairasloma jatkuu vielä kuukauden ajan! Mulla hajoaa pää tähän työttömyyteen, haluun päästä jo heppasia pyörittelemään...
Mulla oli jännä juttu teille kerrottavaksi, mutta sitten se kariutui minusta riippumattomista syistä.Vielä on yksi mahdollisuus päästä toteuttamaan se, koska onhan tässä vielä aikaa ensi kesään asti.
Kerron teille vielä tarkemmin varmaan ensi kuun loppupuolella, jos olen haastatteluissa ehtinyt käydä. ;)
Heppailemassakin käytiin eilen Anniinan kanssa. Ajeltiin Korialle katsomaan suomenputteja Toukkaa ja Helinää, joita käytiin muutaman kerran harjailemassa ennen tätä mun "vammautumista".
Masut oli molemmilla kasvaneet laitumen ansiosta, mutta suloisia kavereita olivat edelleen!
Toukkaa harjailtiin ja halailtiin vähän tallissa, tuli melko puhdasta jälkeä. Vähän pelotti, että hevoselta kuluu karva puhki, kun puhdistamassa oli kaksi innokasta heppatyttöä. ;)
Tämän rauhallisen ruunan selkään kuulemma saattaisin päästä aloittelemaan uudestaan ratsastusta, mutta katsotaan nyt.. Lääkärihän sen sitten kertoo, kun aika koittaa.
Video on kuvattu vuonna 2002, eli ratsastusta harrastettu suunnilleen 4 vuotta. Ratsuna toimii norjanvuonohevosruuna Jarl ja paikka on E.S. Riding Club Anjalankosken Liikkalassa.
Pidempää päivitystä tulossa myöhemmin, mulla onkin paljon kerrottavaa! ;)
Mulla jatkuu edelleen loma eli en päässyt vieläkään ratsaille. Kävin kuitenkin kavereita kuvaamassa Lehtoharjun tilalla! Ratsailla siis Anniina ja Unski.
Tunnin aihe oli pienet esteet ja puomit. Oli tosi kiva nähdä meidän entistä ratsastusmaikkaa Susaa pitkästä aikaa!
Ratsuna Anniinalla oli tumma suomenhevosruuna Humu-Hemminki ja Unskin kuumaverinen valioyksilö tottelee nimeä Hietalan Pastori.
Nyt ihan muihin aiheisiin...
Mikä siinä on, kun kesälomalaiset rynnivät mökeilleen, niin alkavat hevosetkin juoksemaan laitumen aitalangoista läpi? Mun työpaikalla oli toissayönä käynyt huligaaniporukka, olivat naapurin silminnäkijälausunnon mukaan kivittäneet hevosia ja tietenkin siellä oli Missi etunenässä juossut päätä pahkaa aitaa päin...
Jos mun aikana yksikään uskaltautuu luvatta hevosten laitumelle, niin LUPAAN kylvettää raggarit ensin limaisessa vesipaljussa, sen jälkeen sidon kädet ja jalat kiinni riimunnaruilla ja lopuksi vähän tuikin aitalangoista sähköiskuja! Oppivathan olemaan.
HUOM! Blogin sähköposti on vaihtunut, eli jos sinulla on jotakin tärkeää asiaa, etkä halua lähettää sitä kommenttina, voit ottaa yhteyden osoitteeseen dd@palos-fin.com.
Kevennykseksi tähän väliin videota tammikuulta 2009.
Ratsuna Opeia, harjoituksena kolmikaarinen kiemuraura. Hevosen pää heiluu, koska mun pohjetuntuma ei ole tasainen.
Mä niin haluan jo takaisin hevosen selkään! Ensi viikolla on lääkärikäynti ja katsellaan tän jalan luutumista ja keskustellaan jatkosta.
Suurin toive olisi, että jo ensi kuussa voisi ratsastaa ihan vain käyntilenkkejä, mutta mun tuurilla joudun jälleen operoitavaksi. Kun jalan toiselta puolelta puuttuu tunto ja varpaat eivät toimi, on melko suuri todennäköisyys, että olen ratsastyskunnossa vasta syksyllä jos silloinkaan...
Onko teillä ollut ratsastuksesta taukoja oman sairastelun (luunmurtumat, tms.) takia? Kuinka pitkä tauko oli? Miltä tuntui nousta jälleen hevosen selkään?
Tässä on ollut nyt muutama päivä ilman päivityksiä, koska oon ollut ihan hirveän kiireinen! Viikonlopun aikana oli parit juhlat, jotka jatkuivat pikkutunneille asti ja aina piti olla freshinä seuraavana päivänä liikkeellä.
Pyydän anteeksi, ettei teksti oikein luista.. Parina viime yönä olen ehtinyt nukkua vain muutaman tunnin.
Jokainen hevosihminen on joutunut kokemaan huonoja hetkiä hevosten kanssa. Sitä tasapainottamaan löytyy kuitenkin erittäin monia hyviä hetkiä, vaikka molemmat jäävät takuuvarmasti mieleen.
Päätin koota pienen listan, millaiset hetket tallityöntekijän näkökulmasta ovat niitä pahimpia ja mitkä parhaita.
Kaikista surkein tapahtuma koko hevoshistoriani aikana on erään vanhahkon tamman lopetus. Hevonen oli tehnyt hienon uran tuntiratsuna, mutta sen jalat alkoivat oireilemaan pahasti. Ne turposivat pienestäkin liikunnasta ja hevosen olo oli selvästi tuskainen.
Tallinomistajan oli aika tehdä se, mikä jokaisen lemmikin omistajan on osattava tehdä jossain vaiheessa elämää - oli aika päästää irti rakkaastaan.
Aamutallia tehdessäni mulle sanottiin, että kyseinen hevonen on jätettävä sisälle. Aavistelin mitä on tiedossa, vaikka kukaan ei sitä suoraan sanonutkaan.
Etsin tamman harjat ja menin sen karsinaan. Sillä oli ruskeimmat silmät, jotka hevosella olin ikinä nähnyt. Olin viimeinen ihminen, joka sitä hoiti.
Kun tuli lähdön aika, tamma käveli vaikeasti ontuen kiltisti pellolle, jossa sen viimeinen leposija sijaitsee. Kuului laukaus. Kuului hirnuntaa. Tamma oli poissa.
Kamalaa katseltavaa on myös kipeä eläin. Eräänä iltana olin jo alkamassa nukkumaan, kun tallinomistaja soitti, että yksi poneista oireilee melko pahasti ähkyä. Potki karsinan seiniä, hikoili ja pyöri ympyrää.
Meikäläinenhän hyppäsi vauhdilla sängystä, vetäisi toppahousut jalkaan ja pompan päälle, jonka jälkeen juoksujalkaa talliin. Omistaja itse oli soittamassa eläinlääkäriä paikalle.
Oli syksy, taivaalta tihutti vettä ja kylmä viima oli luihin ja ytimiin pureva. Siinä sitten pimeällä kentällä talutin riehuvaa ponia, jota ei missään nimessä saanut päästää makaamaan.
Kävelimme puolisen tuntia, kun toinenkin hevonen ilmestyi kentälle - sekin oirehti ähkyä. Siinä sitten taluteltiin toisen työntekijän kanssa tuskaisia eläimiä syysmyrskyssä. Koskaan ennen en ole rukoillut tosimielellä, mutta silloin pelkäsin, että se poni kuolee mun käsiin.
Eläinlääkäri tuli paikalle ja molemmat kaviokkaat selvisivät hengissä.
Hyviä hetkiäkin on ollut niin paljon, että osaa on hankala edes muistaa!
Päällimmäisenä mulle tulee mieleen suomenhevosruuna Tuisku, joka tuli projektina työpaikalleni, se oli tarkoitus peruskouluttaa ja myydä sen jälkeen eteenpäin.
Mulle sanottiin, että se osaa kyllä liikkua eteenpäin pohkeista ja pysähtyä ohjasta vetämällä, mutta vauhtia saattaisi olla. Ilman suurempia epäluuloja hyppäsinkin suuren ruunan selkään, koska olinhan ennenkin ratsastanut ex-ravureilla, eivätkä ne ole muita hevosia kummempia ratsastettavia.
Olisinpa edes tajunnut juoksuttaa Tuiskun ennen selkään nousua, koska sitä virtaa todellakin oli! Heti ensimmäisestä käyntiaskeleesta lähtien ruuna heilutteli päätään, tahditti ja oli erittäin levoton.
Peruskunto hevosella oli hyvä, mutta ratsun lihaksia ei ollenkaan, eli aloittelimme ihan lyhyillä käyntilenkeillä pellon ympäri. Kuukauden ajan ruuna kokeili saada minut alas selästään mm. repimällä päätään joka suuntaan, hyppimällä hieman pystyyn ja riehumalla ties millä tavalla. Luulin jo pienen hetken, että siitä on turha yrittääkään saada oikeaa ratsua, mutta eräs päivä meidän kemiat natsasivatkin yhteen.
Viimeisinä päivinä ennen Tuiskun lähtöä (myytiin perhehevoseksi) kävelimme pitkin ohjin maantien viertä ja olin hevosen selässä ilman satulaa. Oli melko hämärä ilta, kun ensilumi satoi. Se oli taianomainen hetki - villihevosesta oli tullut viimeinkin oikea ratsu.
Hauska hetki oli aivan tämän vuoden alussa, kun ulkona oli kylmä ja lunta yli polven. Multa loppui tekeminen kesken työpäivän ja ajattelin lähteä ratsastamaan Missi-tammalla.
Mulla oli jalassa toppahousut, tammalla ei ole sopivaa satulaa, joten jouduin ratsastamaan ilman.
Kapusin tuolilta Missin selkään, istuin hetken paikallani etsien hyvää asentoa ja viimein annoin merkin, että tamma saa lähteä liikkeelle. Ehdimme kävelemään kokonaiset viisi askelta, kun poniin iski villitys-kohtaus! Se pomppasi tasajalkaa suoraan ylöspäin ja meikäläinen löysikin itsensä upottavasta lumihangesta.
Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun tammakin kellahti nurin hankeen ja piehtaroi nautinnollisesti ynisten. ;D
Tarinat tallityöntekijän arkipäivistä jatkuvat taas!
Tällä kertaa vuorossa on vähän hienompi paikka, jossa olin 1,5 viikkoa koeajalla, jos jäisin ko. paikkaan töihin. Ikävä kyllä talli oli mun makuun liian iso ja koska olen melko kielirajoitteinen, ei ruotsinkieli taittunut yhtään, enkä oikein päässyt missään vaiheessa meininkiin mukaan.
Vaikka meitä olikin kaksi työntekijää, ainakin mulle (yli vuoden tauko tallihommista) yli 20 hevosen hoitaminen ja vastuun kantaminen oli rankkaa. Tykkäsin kyllä siivota karsinoita ja kantaa vesiä, mutta kaikista tylsintä oli hevosten vieminen tarhaan ja sieltä hakeminen.
Nykyään mun tietääkseni tämä talli ei ole enää saman yrittäjän hallinnassa, vaan muuttunut täysin yksityistalliksi.
Info
- tallissa noin 40 hevosta
- yksi iso talli, jossa kolme käytävää ja lisäksi kahden hevosen parakkitalli sekä kahdeksan (?) ulkokarsinaa
- oikein hienot tilat, kenttä ja maneesi
- hevoskasvatusta, ratsastustunteja ja tallipaikkoja yksityisille
- työaika 7-15
Päiväjärjestys
7.00 - kaikille hevosille heinät ja kaurat
8.30 - hevoset puretaan pinteleistä, loimitetaan & suojitetaan ja kuljetetaan pareittain pihalle
10.00 - karsinoiden siivousta ja purutusta
12.00 - päiväheinien haku ja jako tarhoihin
13.00 - vesien kantoa, pihojen haravointia ja käytävien lakaisua
14.00 - aletaan ottamaan hevosia sisälle
15.00 - loimet kuivaushuoneeseen, mahdolliset pintelit jalkoihin, työpäivä päättyy
Päivä tallilla
Sain asua kivassa pikkumökissä (leiritalo) ihan tallin pihapiirissä ja keittiön ikkunasta laskeutui ihana näköala lähimmille tarhoille.
Yksi aamu tassuttelin talliin ja yksityishevosten käytävällä mua odotti melkoinen sotku: yksi tuntiponeista oli murtautunut ulos karsinastaan ja kipittänyt toiselle puolelle tallia syömään kauroja laarista. Onneksi kyseinen poni oli kiltti, eikä ollut saanut paljoa sotkua aikaan. Talutin sen takaisin omaan karsinaansa ja se sai jäädä päivän ajaksi sisälle tarkkailuun ähkyn varalta.
Normaali aamupäivä alkoi yleensä rauhallisissa merkeissä, kun toinenkin harjoittelija löysi paikalle. Aloitimme nakkaamalla illalla karsinoiden eteen laitetut heinät hevosille ja sen jälkeen lähdettiinkin kaurakärryllä liikkeelle. Suurimmalla osalla yksityishevosista oli vaikka mitä purkkeja ja purnukoita, joista niitä pitäisi syöttää, mutta helpotukseksi omistajat tekivät itse hevostensa ruoat valmiiksi.
Kun hevoset söivät murkinoitaan hartaasti nautiskellen, oli vuorossa loimien ja tarhasuojien etsintää. On suorastaan helvetistä, kun kymmenellä hevosella on se WeatherBeetan sininen sadeloimi, eikä yhdessäkään lue nimeä! Sitten kuunnellaan valituksia siitä, että mamman mussukalla oli väärä loimi päällä... Huokaus. Tämä ongelma on useilla talleilla.
Kun edes osa loimista oli löytynyt, alettiin kerimään yöpinteleitä pois koivista ja nappailemaan talliloimia pois päältä. Muutama hevonen oli "ärtsykabumtsi"-mieltä loimen laitosta, mutta jumankauta mua ei purra eikä potkita, kun olen töissä. Ei siinä viidessä minuutista hevosta kohden ole aikaa sitoa hevosta kiinni loimituksen ajaksi, vaan se takki on heitettävä niskaan, vaikka se kopukka pyörisi ympyrää karsinassaan.
Musta olisi ihan ylihienoa, jos omistajat jaksaisivat itsekin laittaa niitä loimia ja ottaa pois, jotta hevonen tottuisi loimittamiseen, eikä kouluttamista jätettäisi tallityöntekijän harteille!
Myös turhat tarhasuojat teettävät lisätyötä, varsinkin jos ne aina viedään hevosen harjalaatikkoon, jota saa etsiä parhaimmassa tapauksessa jopa aivan toiselta puolelta tallia... Jos niitä suojia on pakko käyttää, älkää laittako niitä tarroja kiinni, koska niidenkin aukominen vie aikaa. Etenkin metallisoljellisten mallien.
Koska hevosia oli monta, työaika rajallinen ja työntekijöitä vain kaksi, oli hevoset vietävä aina pareittain pihalle. Parhaassa tapauksessa mulla oli kaksi vuotiasta varsaa käsipuolessa, jotka molemmat yrittivät kulkea eri suuntiin. Kun toinen halusi pitää kakkatauon matkalla tarhaan, toinen sitten päätti säikkyä viereen hypännyttä lintua. Multa pääsi harjoittelun aikana vain kerran hevonen irti, silloin talutin tammaa ja maitovarsaa samaan aikaan.
Karsinoiden siivous oli leppoisaa, kun sai kuunnella musiikkia. Turvekuivituksen kätevä puoli on, kun pohjalle saa jättää pienen patjan.
Turpeen haku oli melko tylsää, koska sitä piti lähteä hakemaan sellaisen melko korkean mäen päältä ja eräänä päivänä satoi vettä & tuuli suoraan päin, eli sain "kivan" turvekuorrutuksen päälleni! :D
Melkein joka päivä toinen työntekijä haki ja jakoi päiväheinät, jolloin itse sain jatkaa karsinoiden putsausta. Välillä piti myös vesikuppeja puunata, mikäli aikaa jäi.
Ulkokarsinoiden edustat haravoitiin joka päivä, samoin ovien edustat. Käytävät lakaistiin aina karsinoiden siivouksen ja purutuksen jälkeen.
Näin tallityöntekijän näkökulmasta pieni vinkki kaikille yksityishevosten omistajille ja hoitajille: siivotkaa kaikki pintelit ja harjapakit pois ovien edestä ja viekää ne sinne, missä niiden oikea paikka on. Voitte uskoa, miten ÄRSYTTÄVÄÄ on nostella ne levälleen jätetyt pintelit ylös keskeltä lattiaa, jotta saisi lakaista rauhassa! Kun tallin säännöissä lukee, että käytävät eivät ole tavaroiden säilytystä varten, niin niitä sääntöjä totellaan sitten.
Hevoset ovat kyseisellä tallilla vain puolipäivätarhauksessa, eli ne ovat ulkona noin 9-14 välisen ajan. Meitä harjoittelijoita oli päivällä kaksi ja illalla yksi, joten 40 hevosen sisään tuominen yksin kestäisi monta tuntia. Tästä syystä hevosten on parempi olla ulkona vain puolet päivästä.
Jälleen raahataan hevoset pareittain sisälle, otetaan päällimmäiset loimet ja suojat pois, heitetään talliloimi tilalle ja osalle pintelit jalkaan. Asetellaan märät takit kuivumaan, mikäli tilaa löytyy ja viimein työpäivä päättyykin.
Mikäli osa hevosista eivät ole yhteistyöhaluisia, työaika saattaa venähtää puolikin tuntia yli... Eipä se paljoa merkkaa, jos tallin pihapiirissä asuu, eikä illalle ole muita suunnitelmia.
Virallisen työajan ulkopuolella sain ratsastella mm. tuntihevosia, jotka eivät osallistuneet kyseisenä iltana ratsastustunneille.
Pääsinpä myös tosi hienon Masterilaisen tamman selkään, jolla oli elastisimmat liikkeet ikinä! Harjoitusravissa istuminen oli yhtä tuskaa, mutta laukka oli fantastinen. Antaisin melkein mitä vain, että pääsisin ratsastamaan uudestaan yhtä pitkälle koulutetulla hevosella!
Kun olin noin 13-vuotias, tajusin että mun tulevaisuus on hevosalalla. Niihin aikoihin harkitsin yläasteen loputtua lähtemistä Ypäjälle tai Harjuun opiskelemaan, mutta kun päätöksen aika tuli, iski todellisuudentaju päälle - ei tällä alalla elätä itseään.
Onneksi pääsin jo alakouluikäisenä touhuamaan hevosten kanssa melko vapaasti ja näin tutustuin myös tallitöiden tekemiseen. Niihin aikoihin karsinoiden siivoaminen, vesien kantaminen, aitojen kunnostaminen sekä heinien haku tuli tutuksi.
Vielä yläasteella hevosenhoitajan/tallityöntekijän homma oli mun kuvitelmissa hevosten harjaamista ja niiden kanssa leppoisasti harrastamista, mutta voi kuinka väärässä olinkaan ollut. :D
Aion nyt kertoa teille kolmesta erilaisesta tallista, joissa olen ollut harjoittelussa/töissä. Kaikki paikat eroavat kovasti toisistaan niin toiminnan, kuin tilojen suhteen, joten päätin jakaa tämän aiheen kolmeen eri osaan, jotka julkaisen hieman myöhemmin.
Tässä ensimmäisessä "valistuksessa" kerron teille hieman nykyisen "työpaikkani" (olen lomittajana) päiväjärjestyksestä ja tavoista.
Pieni info
- tallissa on kaksi hevoskarsinaa, yksi ponikarsina ja neljän hevosen pihatto
- tällä hetkellä tallilla on kuusi hevosta, joista kolme on aikuisia (puoliverinen, poni ja suomenhevonen) ja kolme varsoja (kaksi shetlanninponia ja yksi poni)
- yksi metsätarha ja yksi suurempi pihattoaitaus
- karsinoissa turvekuivitus, ämpärijuotto
- tallin toiminta painottuu lähinnä omien varsojen kasvattamiseen ja myyntihevosten eteenpäin välittämiseen
- työaika 9-16
Tulet aamulla talliin ja sinua odottavat kärttyiset ja nälkäiset hevoset. Sekoittelet rauhassa kauramössöt (näitä ei luojan kiitos tarvitse laitella kymmenistä eri purkeista!), sillä aikaa isoin varsa alkaa terrorisoimaan muita hevosia ajamalla pienempiään takaa. Lähdet erottamaan riitapukarit toisistaan (isompi varsa roikkuu pienemmän riimussa) ja nälkää kärsivät karsinahevoset alkavat kolistelemaan kärsimättöminä.
Viimeinkin saat pienen hetken aikaa ruokkia karsinoissa olevat ja sen jälkeen siirryt pihaton puolelle pyydystämään hevosia sitoaksesi ne kiinni omille ruokapaikoilleen. Kaikki seisovat nätisti paikallaan ja kippaat ruoan niiden eteen.
Hevosten syödessä lähdet etsimään ehjiä ämpäreitä (joissa on kantokahva paikoillaan) kantaaksesi saaveihin täytettä. Turhauduttuasi turhaan metsästykseen päätät hakea saavin (20l) vesikraanan alle ja alat laskemaan vettä. Käyt tässä välissä päästämässä murkinoineet pihattohevoset irti.
Vesi tulvii yli saavista ja huomaat viemärin menneen tukkeeseen. Ihan normaali aamupäivä, nyt olisi saatava nopeasti hummille juomat eteen. Hiki hatussa raahaat sen hemmetin saavin perässäsi pihattoon ja noin kymmenen minuutin sisällä se on juotu tyhjäksi ja joku varsoista pelaa sillä jalkapalloa.
Karsinahevoset pääsevät ulkoilemaan pieneen tarhaansa pikaisen terveydentarkastuksen jälkeen. Hyvällä tuurilla sillä arvokkaalla siitostammalla ei ole viittä senttiä pidempää vekkiä jalassa, eli ei tarvitse kutsua eläinlääkäriä paikalle.
Tässä välissä käyt jälleen pelastamassa sen tossun alla olevan shetlanninponin suuremman varsan kynsistä.
Karsinansiivouksen aika! Onneksi meillä on hyviä ja toimivia talikoita, joten ei tarvitse etsiä jeesusteippiä niiden korjaukseen. Kottikärryn rengas on tosin melkein aina tyhjä.
Siivoat kaksi koppia kymmenessä minuutissa ja siirryt kottareiden kanssa pihaton puolelle. Ponivarsat tulevat tökkimään ja haistelemaan niille "outoa" hökötystä ja kohta saatkin olla hätistelemässä niitä pois, jotta saat työskennellä rauhassa.
Pihaton siivoaminen on onneksi kevyt juttu ja hevoset ovat oppineet tekemään jätöksensä yhteen nurkkaan.
Ihana tauko! Tosin ei kuuden hevosen tallissa ole paljon hommaa, mutta kyllä sekin väsyttää jos ei ole tallia tottunut tekemään.
Tauolla ensin tallin nurkalle tupakille, sen jälkeen sisälle keittämään sumpit ja lukemaan hevoslehtiä. Vaihtoehtoisesti tähän tilalle juoruilu muiden tallilaisten kanssa.
Yksi lisävaihtoehto on myös pyydystää karanneita hevosia läheiseltä heinäpellolta. Onneksi nuo ovat melkein kaikki persoja kauralle, joten ei ole kiinnisaanti-ongelmaa!
Sekalaiset tallihommat sisältävät mm. heinien hakua, kaurojen kuskaamista heinävarastosta kauralaariin tallin puolelle, laitumien purkamista ja ehkä varusteiden putsaamista, ihan miten vain ehtii.
Välillä hevosten liikutus on kunnon hikiratsastusta (pellolla tai maastossa), kävelytystä tai juoksutusta. Kerran olen muistaakseni päässyt ajamaan, kun oli siihen sopiva hevonen tallissa.
Varsojen kanssa käydään ihan normaaleja juttuja läpi: jalkojen nostelua, harjaamista ja talutusta. Pienten varsojen kanssa harjoitellaan riimun päähän laittoa ja pois ottamista sekä emän vierellä kävelyä narussa.
Toisinaan olisi ihan kiva, ettei tarvisi yksin näin pienien kanssa touhuta, jos jokin menee vikaan. Tosin virheistä oppii, mutta niitä ei saisi kovin paljoa tehdä nuorien hevosten kanssa.
Sitten jälleen ruokinnan pariin! Paksut pihattoasukit ovatkin vapaalla heinällä, joten vain "eristyksissä" tarhaileville tarjotaan kuivat heinät. Sen jälkeen taas pyydystämään varsoja ruokapaikoilleen ja kaikille mössöt eteen.
Nyt olet viimein löytänyt ehjän ämpärin, jolla voit kuskailla vesiä pihattoon ja tarhaan.
Neljän aikoihin työaika on viimein ohi, vaikka tekemistä riittää silloinkin. Eihän työ tekemällä lopu! ;)
On tullut todettua, että hulluhan mä olen kun tälläistä hommaa minimipalkalla teen, mutta tämä on täysin kutsumusammatti ja tästä on nautittava jos selväpäisenä aikoo säilyä.
Työn tuloksena ovat terveet ja hyvinvoivat hevoset. Se on paras palkka.
Estehyppelöitä vuodelta 2003 Ekku-ponilla. Videolla melko rauhallista menoa, muilla kerroilla mentiin niin kovaa, että pikkuponit jäi jalkoihin. ;)
Musta ei vissiin olekaan mitään muita estevideoita ikinä kuvattu, joten nauttikaa tuosta lyhyestä pätkästä!
Minä ja esteratsastus
Mitä esteratsastukseen tulee, lasken itseni melko aloittelijaksi tai oikeastaan araksi ratsastajaksi. Nuoruudessa uskalsin hypätä melkein millaisella hevosella tahansa, mutta nykyään vaadin alleni varmajalkaisen ja laiskahkon ratsun, mielellään suomenhevosen.
Esteet eivät oikeastaan ikinä ole olleet se mun "juttu", koska olen melko pelokas kovan vauhdin suhteen ja yleensä estetunneilla olen joutunut hyppäämään varmoilla, mutta radalla kuumuvilla hevosilla.
Miksi en ole esteratsastaja?
1. este on minulle maksimikorkeudessa, kun se ylittää 60 cm rajan 2. esteradalla laukka on matkaavoittavaa, enkä esteiden välissä ehdi korjaamaan tempoa, koska keskityn jännittämään seuraavaa hyppyä 3. alitajunnassa noin 5 metriä ennen estettä alan epäröimään ja pelkäämään, että hevonen kieltää tai laukkaa ohi 4. mulla ei ole esteille tarvittavaa tasapainoa 5. kaarteissa pelkään, että pohja pettää alta ja hevonen muksahtaa nurin 6. erikoisesteillä minä jännitän enemmän kuin hevonen :D
Mistä pelko lähti?
Kuten aiemmin jo kerroin, melkein jokaiselle estetunnille olen saanut hevosen, joka hyppää kyllä varmasti, mutta kuumuu melkein pitelemättömäksi radalla.
Mulle unelmien estehevonen olisi todennäköisesti vanha ja romuluinen suomenhevonen, joka löntystelisi polvenkorkuiset "esteet" silmät kiinni ja antaisi kuskin keskittyä rauhassa ohjaamiseen ja jännittämiseen. Se ei turhaan kieltelisi, eikä kiertäisi esteitä, vaan menisi täysin minne käsketään puhisematta turhia!
Osallistuin tosiaan 11-12-vuotiaana Tortolan talleilla estetunneille kaverini kanssa ja usein ratsunani toimi ylläolevassa videossa esiintyvä eestinponiruuna Ekku. Siinä oli todellinen opetusmestari, joka kyllä ylitti esteet, mutta kävi niin pirun kuumana, että siinä oli pikkuplikalla pitelemistä!
Erään tunnin alussa en löytänytkään mistään olympia-kuolaimia, joita ko. ponilla käytettiin hypätessä, joten jouduin lähtemään tunnille kolmipalakuolainten turvin.
Arvata saattoi, ettei se poninpentele minulla pysynyt käsissä, joten vedettiin ympäri maneesia todella kovaa laukkaa ja silloin tällöin hypättiin este, kun sinne sain ponin käännettyä.
Otettiin sitten yksi kielto, josta en tippunut vaan pelästyin todella paljon, enkä olisi enää halunnut hypätä. Koska olin kuitenkin true heppatyttö, en jättänyt tuntia siihen vaan tappelin ponin kanssa loppuun asti ja kotona vasta tajusin, kuinka pahasti siinä holtittomassa menossa olisi saattanut käydä.
Siitä lähti kolmen vuoden este-"selibaatti". ;)
Esteet ja nykypäivä
Pääsin vuonna 2006 KT-tallille ratsastusleirille ja ohjelmassa oli tietenkin kaksi estetuntia, jotka pelottivat jo kuukausia ennen leirille lähtöä.
Onneksi paikassa oli mahtava ja tsemppaava opettaja (kiitos Sanna!!), joten päädyin jättimäisen Helmi-tamman selkään ja kentälle, joka oli täynnä esteitä.
Aluksi aloitimme pienistä puomitehtävistä ja hypyistä, lopputunnista ylitimme jo 60 cm okseria!
Vielä yksi estetunti oli jäljellä. Ratsunani toimi jälleen ihanainen Helmi ja sillä kertaa hyppäsimme kahta pystyä ympyrällä ja kolmikaarisella kiemurauralla. Kultainen tamma hyppäsi kaikki esteet, jotka sille osoitti ja näin tämä "puskatäti" pääsi hetkeksi eroon kammostaan. :)
Luottohevosellani Tahtalla uskaltauduin "hyppäämään" parit kavaletit jopa ilman ohjia ja jalustimia, mutta siihen hevoseen saatoinkin luottaa melkein sataprosenttisesti. Isompia esteitä en vanhuksella raaskinut kokeilla.
Viime vuonna löysin itseni estetunnilta, jolla jouduin hyppäämään suomenhevostamma Lyylillä. Lopputuloksen näettekin ylläolevasta kuvasta...
Kammo jäi, enkä taida vähään aikaan ylittää puomiakaan ihan turvallisuussyistä.
Olisipa Tahta vielä täällä, sen avulla pääsisin taatusti eroon tästä pelostani... Jos jonkin hevosen vaikutus oli terapeuttinen, niin sen. On niin kova ikävä papparaista.
Etten vain marise koko tekstin ajan näistä traumoistani, pääsen esittelemään teille mageen brodeerauksen!
Tuo on selkäpuoli mustasta ratsastusliivistä, joka on tosi kivan tuntuinen päällä! Mun pitää saada siitä joku kunnollinen kuva tänne laitettavaksi, kun tänään ei nuo poseeraukset oikein onnistuneet.
Kouluratsastusta pidetään kaiken ratsastuksen perustana ja jonkintasoinen kouluratsastusharjoittelu onkin osa lähes jokaisen ratsukon työskentelyä. Kouluratsastuksen tavoitteena on tehdä hevosesta "joustava, irtonainen ja notkea sekä toisaalta luottavainen, tarkkaavainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa". Näiden tavoitteiden kannalta on tärkeää, että hevonen käyttää liikkuessaan koko lihaksistoaan oikeaoppisesti kantaen suurimman osan painosta takajaloillaan. Kouluratsastusliikkeet eivät näyttävyydestään huolimatta ole itsetarkoituksellisia "temppuja" vaan näihin tavoitteisiin nähden hyödyllisiä harjoituksia. Oikein suoritettuina ne myös osoittavat, että tavoitteisiin on päästy.
Kuvassa eestinhevostamma Ammi painamassa kuolainta vastaan ja eestinhevosruuna Eküü (RIP) ja minä KN-special seuranmestaruuksissa 2007 Tortolan talleilla.
Olen viettänyt monta pitkää iltaa miettien, miten musta lopulta tulikin kouluratsastaja, vaikka tykkäsin nuorempana hypätä esteitä ja laukata mahdollisimman kovaa. Nyt sen tilalle on tullut täydellisyyden tavoittelu sekä tavallisiin liikkeisiin keskittyminen.
Kouluratsastushan on lajina melkoista nipottamista. Volttien ja ympyröiden on oltava symmetrisiä ja suorituksen oltava tasainen, mikäli haluaa saada arvostelussa hyvät pisteet.
Pienissä luokissa esteillä tyylillä ei ole niin väliä, kunhan pysyy selässä, eikä puomit kolise. Olen sitä mieltä, että varsinkin ratsastuskoulujen estekisoissa tulisi olla enemmän tyyliarvosteluja, eikä keskityttäisi pelkästään ajan ratsastamiseen.
Siisti ja eleetön ratsastus on hevosen kannalta paras valinta. Hyvin ratsastettu on puoliksi tehty.
Sezons rentona & kuolaimesta irrottelua Tahtan kanssa
Mitä kouluratsastus on minulle?
Se on hevosen jumppaamista, tärkeää perusratsastusta ja ennenkaikkea harmoniaa hevosen ja ratsastajan välillä.
Mulle on alusta asti tärkeää, että hevonen kulkee rentona ennen kokoamista vaativia liikkeitä. Ratsastustunneilla sitä on vähän vaikea tavoitella, kun pitää keskittyä samalla muihin ratsukoihin ja annettuihin tehtäviin.
Jos vain olisi mahdollista, ratsastaisin alkuravit melko pitkällä ohjalla, samalla hevosta eteen-alas venyttäen. Toisilla ratsastuskoulun hevosilla se on hankalaa, koska ne ovat jäykkiä ja tottuneet kulkemaan säästellen itseään.
Tahta Kouvolan hevoskeskuksella kisoissa, luokkana HeB:0 Ravia ja kuolaimesta irroittelua tallitiellä
Koulunvääntöä turvekuopalla. Hevonen ei käytä selkäänsä ja hangoittelee edestä vastaan. Tahtalla oli tapana kulkea suu hieman auki, vaikka sitä ratsastaisi kuolaimettomalla.
Miksi juuri kouluratsastus?
Olen ollut aina hieman arka suurien esteiden suhteen ja radalla tarvittava vauhti pelottaa joskus.
Mulle on ollut aina tärkeintä oma istunta ja sen vaikutus hevoseen. Olen saanut kehuja hyvästä perusistunnasta, mutta vatkaavat jalat ja niskaan painuva katse pilaavat usein senkin ilon.
Uskon, että "levottomat jalat"-syndrooman saisi korjattua ihan jo sillä, että pääsisin ratsastamaan itselleni sopivan kokoisella hevosella. Kun pituutta on kertynyt huimat 185 cm, olisi hevosenkin oltava säkäkorkeudeltaan noin 165 cm tai massiivinen rungoltaan.
Koulutreeniä Tahtalla vuonna 2007 Elinan silmien alla
Tuntihevoset ja kouluratsastus
Eniten tykkään ratsastaa suurilla, massiivisilla hevosilla, joilla on kuitenkin kolme hyvää askellajia. Esimerkiksi osa tuntihevosista on tälläisiä.
Ratsastuskoulun hevoset ovat alkuun noin HeB-tasoiselle ratsastajalle riittäviä, mutta kun aletaan siirtyä aluetasolta kansallisiin, on vain karu tosiasia, että harvan tallin hevoskalustosta löytyy sellaisia liitokavioita.
Helpossa A'ssa kokoamisaste on vahvempi kuin B'ssä, jossa saa jonkin verran anteeksi hetkittäisiä kuolaimen alle valahtamisia. Usea tuntihevonen hallitsee (tai pitäisi hallita) varmasti pohkeenväistöt, keskiaskellajit, takaosakäännökset, vastalaukan ja laukanvaihdon käynnin kautta, mutta hevosen on kuljettava koko ajan käyttäen selkäänsä, eikä vain kaula kaarella.
A-ratojen yleisvaikutelmassa arvostelun kohteena ovat mm. askellajien vapaus ja säännöllisyys, lennokkuus (selän jäntevyys & takaosan työskentely) sekä kuuliaisuus.
Useat ratsastajat ikävä kyllä usein yliarvioivat omat ratsastustaitonsa. Se, että osaat laukanvaihdon, lisätyt askellajit sekä ravipohkeenväistöt, ei tee sinusta vaativan tason kouluratsastajaa.
Minäkin pystyn suorittamaan kyseiset liikkeet melkeinpä millä tahansa hevosella yksittäin, mutta kun ne pitäisi suorittaa rytmissä ja peräkkäin tuomarin silmien alla, ei olekkaan niin helppoa kuin luulisi.
Ylpeänä voin sanoa, että olen vahva Helppo C-tasoinen ratsastaja, joka on saanut hyväksyttyjä tuloksia myös HeB-radoilta, mutta en silti tarpeeksi suuria prosentteja pystyäkseni leijailemaan sillä. ;)
Kun prosentit alkavat pysyvästi ylittämään 65%, voi alkaa jo sanomaan, että on kyseisellä tasolla. Minulla on kaksi HeC-tulosta yli 60% ja yksi HeB 59%, eli en uskalla vielä sanoa olevani B-tasoinen, vaikka kyseisen radan asiat sujuvat yksittäin melko hyvin.
Opeian kanssa kolmikaarisen kiemurauran treenausta
Parhaat ratsastamani kouluhevoset
puoliveritamma Rio Carneval - mageimmat liikkeet ikinä! Ehdin ratsastella tällä pari kertaa viikon aikana, eikä kyllä jättänyt kylmäksi. Meillä oli ensimmäisellä ratsastuksella vähän ongelmia, kun tamma säikähti jotain ja sen niska osui mun naamaan.. Melko elastinen humma!
tilastotamma Opeia - Pöljää en välttämättä täysin kouluhevoseksi laskisi, kun pomppuakin löytyy. Loppupeleissä todella hieno, kun malttoi rauhoittua eikä keksinyt omia pomppujuttujaan. Kahdet koulukisat taidettiin (?) käydä, joista toisista irtosi voitto ja aikaisemmista neljäs sija.
puoliveriruuna Tahta - maailman paras humma! Jos meillä olisi ollut alusta lähtien kenttä käytössä, niin olisin varmaan vain hinkuttanut koulua. ;D
Pullalla oli ehkä maailman helpoimmat liikkeet istua, mutta varjopuolina oli mm. jäykkyys ja venymättömyys. Ihan kivoja pätkiä löytyi, kun jaksoi tarpeeksi taivutella ja hölkätä pitkällä ohjalla.
suomenhevostamma Ulla-Maria - Ulpulla pääsin vääntämään kesäleirien aikana melko monta kertaa. Todella hyvin koulutettu ja herkkä tamma, vaikka valahti välillä melko etupainoiseksi. Tälläisen hevosen haluaisin itselleni!
Muistutan, että ylläoleva teksti on täynnä omia mielipiteitäni, eikä niistä tarvitse suuttua. Blogissa käsiteltävien aiheiden on tarkoitus luoda kehittävää keskustelua ja tuoda muidenkin ajatuksia julki.
.png)
.png)
.png)
