Esteratsastus ja lentolupakirjan hankinta

Estehyppelöitä vuodelta 2003 Ekku-ponilla. Videolla melko rauhallista menoa, muilla kerroilla mentiin niin kovaa, että pikkuponit jäi jalkoihin. ;)
Musta ei vissiin olekaan mitään muita estevideoita ikinä kuvattu, joten nauttikaa tuosta lyhyestä pätkästä!


Minä ja esteratsastus

Mitä esteratsastukseen tulee, lasken itseni melko aloittelijaksi tai oikeastaan araksi ratsastajaksi. Nuoruudessa uskalsin hypätä melkein millaisella hevosella tahansa, mutta nykyään vaadin alleni varmajalkaisen ja laiskahkon ratsun, mielellään suomenhevosen.

Esteet eivät oikeastaan ikinä ole olleet se mun "juttu", koska olen melko pelokas kovan vauhdin suhteen ja yleensä estetunneilla olen joutunut hyppäämään varmoilla, mutta radalla kuumuvilla hevosilla.


Miksi en ole esteratsastaja?

1. este on minulle maksimikorkeudessa, kun se ylittää 60 cm rajan
2. esteradalla laukka on matkaavoittavaa, enkä esteiden välissä ehdi korjaamaan tempoa, koska keskityn jännittämään seuraavaa hyppyä
3. alitajunnassa noin 5 metriä ennen estettä alan epäröimään ja pelkäämään, että hevonen kieltää tai laukkaa ohi
4. mulla ei ole esteille tarvittavaa tasapainoa
5. kaarteissa pelkään, että pohja pettää alta ja hevonen muksahtaa nurin
6. erikoisesteillä minä jännitän enemmän kuin hevonen :D


Mistä pelko lähti?

Kuten aiemmin jo kerroin, melkein jokaiselle estetunnille olen saanut hevosen, joka hyppää kyllä varmasti, mutta kuumuu melkein pitelemättömäksi radalla.
Mulle unelmien estehevonen olisi todennäköisesti vanha ja romuluinen suomenhevonen, joka löntystelisi polvenkorkuiset "esteet" silmät kiinni ja antaisi kuskin keskittyä rauhassa ohjaamiseen ja jännittämiseen. Se ei turhaan kieltelisi, eikä kiertäisi esteitä, vaan menisi täysin minne käsketään puhisematta turhia!

Osallistuin tosiaan 11-12-vuotiaana Tortolan talleilla estetunneille kaverini kanssa ja usein ratsunani toimi ylläolevassa videossa esiintyvä eestinponiruuna Ekku. Siinä oli todellinen opetusmestari, joka kyllä ylitti esteet, mutta kävi niin pirun kuumana, että siinä oli pikkuplikalla pitelemistä!
Erään tunnin alussa en löytänytkään mistään olympia-kuolaimia, joita ko. ponilla käytettiin hypätessä, joten jouduin lähtemään tunnille kolmipalakuolainten turvin.

Arvata saattoi, ettei se poninpentele minulla pysynyt käsissä, joten vedettiin ympäri maneesia todella kovaa laukkaa ja silloin tällöin hypättiin este, kun sinne sain ponin käännettyä.

Otettiin sitten yksi kielto, josta en tippunut vaan pelästyin todella paljon, enkä olisi enää halunnut hypätä. Koska olin kuitenkin true heppatyttö, en jättänyt tuntia siihen vaan tappelin ponin kanssa loppuun asti ja kotona vasta tajusin, kuinka pahasti siinä holtittomassa menossa olisi saattanut käydä.

Siitä lähti kolmen vuoden este-"selibaatti". ;)


Esteet ja nykypäivä

Pääsin vuonna 2006 KT-tallille ratsastusleirille ja ohjelmassa oli tietenkin kaksi estetuntia, jotka pelottivat jo kuukausia ennen leirille lähtöä.
Onneksi paikassa oli mahtava ja tsemppaava opettaja (kiitos Sanna!!), joten päädyin jättimäisen Helmi-tamman selkään ja kentälle, joka oli täynnä esteitä.
Aluksi aloitimme pienistä puomitehtävistä ja hypyistä, lopputunnista ylitimme jo 60 cm okseria!
Vielä yksi estetunti oli jäljellä. Ratsunani toimi jälleen ihanainen Helmi ja sillä kertaa hyppäsimme kahta pystyä ympyrällä ja kolmikaarisella kiemurauralla. Kultainen tamma hyppäsi kaikki esteet, jotka sille osoitti ja näin tämä "puskatäti" pääsi hetkeksi eroon kammostaan. :)

Luottohevosellani Tahtalla uskaltauduin "hyppäämään" parit kavaletit jopa ilman ohjia ja jalustimia, mutta siihen hevoseen saatoinkin luottaa melkein sataprosenttisesti. Isompia esteitä en vanhuksella raaskinut kokeilla.

Viime vuonna löysin itseni estetunnilta, jolla jouduin hyppäämään suomenhevostamma Lyylillä. Lopputuloksen näettekin ylläolevasta kuvasta...
Kammo jäi, enkä taida vähään aikaan ylittää puomiakaan ihan turvallisuussyistä.

Olisipa Tahta vielä täällä, sen avulla pääsisin taatusti eroon tästä pelostani... Jos jonkin hevosen vaikutus oli terapeuttinen, niin sen. On niin kova ikävä papparaista.



Etten vain marise koko tekstin ajan näistä traumoistani, pääsen esittelemään teille mageen brodeerauksen!
Tuo on selkäpuoli mustasta ratsastusliivistä, joka on tosi kivan tuntuinen päällä! Mun pitää saada siitä joku kunnollinen kuva tänne laitettavaksi, kun tänään ei nuo poseeraukset oikein onnistuneet.

Koulutreeniä vuodelta 2007

Videolla Tahta ja minä Kouvolan hevoskeskuksen maneesissa. Taustahuutelijana toimi Elina, joka lopuksi hyppäsi ruunan selkään. :)

Kouluratsastus - kuninkaiden laji

Kouluratsastusta pidetään kaiken ratsastuksen perustana ja jonkintasoinen kouluratsastusharjoittelu onkin osa lähes jokaisen ratsukon työskentelyä. Kouluratsastuksen tavoitteena on tehdä hevosesta "joustava, irtonainen ja notkea sekä toisaalta luottavainen, tarkkaavainen ja eteenpäinpyrkivä niin, että se on miellyttävä ratsastaa". Näiden tavoitteiden kannalta on tärkeää, että hevonen käyttää liikkuessaan koko lihaksistoaan oikeaoppisesti kantaen suurimman osan painosta takajaloillaan. Kouluratsastusliikkeet eivät näyttävyydestään huolimatta ole itsetarkoituksellisia "temppuja" vaan näihin tavoitteisiin nähden hyödyllisiä harjoituksia. Oikein suoritettuina ne myös osoittavat, että tavoitteisiin on päästy.

Kuvassa eestinhevostamma Ammi painamassa kuolainta vastaan ja eestinhevosruuna Eküü (RIP) ja minä KN-special seuranmestaruuksissa 2007 Tortolan talleilla.

Olen viettänyt monta pitkää iltaa miettien, miten musta lopulta tulikin kouluratsastaja, vaikka tykkäsin nuorempana hypätä esteitä ja laukata mahdollisimman kovaa. Nyt sen tilalle on tullut täydellisyyden tavoittelu sekä tavallisiin liikkeisiin keskittyminen.
Kouluratsastushan on lajina melkoista nipottamista. Volttien ja ympyröiden on oltava symmetrisiä ja suorituksen oltava tasainen, mikäli haluaa saada arvostelussa hyvät pisteet.
Pienissä luokissa esteillä tyylillä ei ole niin väliä, kunhan pysyy selässä, eikä puomit kolise. Olen sitä mieltä, että varsinkin ratsastuskoulujen estekisoissa tulisi olla enemmän tyyliarvosteluja, eikä keskityttäisi pelkästään ajan ratsastamiseen.

Siisti ja eleetön ratsastus on hevosen kannalta paras valinta. Hyvin ratsastettu on puoliksi tehty.

Sezons rentona & kuolaimesta irrottelua Tahtan kanssa

Mitä kouluratsastus on minulle?

Se on hevosen jumppaamista, tärkeää perusratsastusta ja ennenkaikkea harmoniaa hevosen ja ratsastajan välillä.
Mulle on alusta asti tärkeää, että hevonen kulkee rentona ennen kokoamista vaativia liikkeitä. Ratsastustunneilla sitä on vähän vaikea tavoitella, kun pitää keskittyä samalla muihin ratsukoihin ja annettuihin tehtäviin.

Jos vain olisi mahdollista, ratsastaisin alkuravit melko pitkällä ohjalla, samalla hevosta eteen-alas venyttäen. Toisilla ratsastuskoulun hevosilla se on hankalaa, koska ne ovat jäykkiä ja tottuneet kulkemaan säästellen itseään.

Tahta Kouvolan hevoskeskuksella kisoissa, luokkana HeB:0
Ravia ja kuolaimesta irroittelua tallitiellä

Koulunvääntöä turvekuopalla. Hevonen ei käytä selkäänsä ja hangoittelee edestä vastaan. Tahtalla oli tapana kulkea suu hieman auki, vaikka sitä ratsastaisi kuolaimettomalla.

Miksi juuri kouluratsastus?

Olen ollut aina hieman arka suurien esteiden suhteen ja radalla tarvittava vauhti pelottaa joskus.
Mulle on ollut aina tärkeintä oma istunta ja sen vaikutus hevoseen. Olen saanut kehuja hyvästä perusistunnasta, mutta vatkaavat jalat ja niskaan painuva katse pilaavat usein senkin ilon.

Uskon, että "levottomat jalat"-syndrooman saisi korjattua ihan jo sillä, että pääsisin ratsastamaan itselleni sopivan kokoisella hevosella. Kun pituutta on kertynyt huimat 185 cm, olisi hevosenkin oltava säkäkorkeudeltaan noin 165 cm tai massiivinen rungoltaan.

Koulutreeniä Tahtalla vuonna 2007 Elinan silmien alla

Tuntihevoset ja kouluratsastus

Eniten tykkään ratsastaa suurilla, massiivisilla hevosilla, joilla on kuitenkin kolme hyvää askellajia. Esimerkiksi osa tuntihevosista on tälläisiä.
Ratsastuskoulun hevoset ovat alkuun noin HeB-tasoiselle ratsastajalle riittäviä, mutta kun aletaan siirtyä aluetasolta kansallisiin, on vain karu tosiasia, että harvan tallin hevoskalustosta löytyy sellaisia liitokavioita.

Helpossa A'ssa kokoamisaste on vahvempi kuin B'ssä, jossa saa jonkin verran anteeksi hetkittäisiä kuolaimen alle valahtamisia. Usea tuntihevonen hallitsee (tai pitäisi hallita) varmasti pohkeenväistöt, keskiaskellajit, takaosakäännökset, vastalaukan ja laukanvaihdon käynnin kautta, mutta hevosen on kuljettava koko ajan käyttäen selkäänsä, eikä vain kaula kaarella.
A-ratojen yleisvaikutelmassa arvostelun kohteena ovat mm. askellajien vapaus ja säännöllisyys, lennokkuus (selän jäntevyys & takaosan työskentely) sekä kuuliaisuus.

Suomenhevostamma Ulla-Maria talvisella koulutunnilla (harjoituksena takaosan väistättäminen ympyrällä) ja Liguster 4vee

Oman tason arviointi

Useat ratsastajat ikävä kyllä usein yliarvioivat omat ratsastustaitonsa. Se, että osaat laukanvaihdon, lisätyt askellajit sekä ravipohkeenväistöt, ei tee sinusta vaativan tason kouluratsastajaa.
Minäkin pystyn suorittamaan kyseiset liikkeet melkeinpä millä tahansa hevosella yksittäin, mutta kun ne pitäisi suorittaa rytmissä ja peräkkäin tuomarin silmien alla, ei olekkaan niin helppoa kuin luulisi.
Ylpeänä voin sanoa, että olen vahva Helppo C-tasoinen ratsastaja, joka on saanut hyväksyttyjä tuloksia myös HeB-radoilta, mutta en silti tarpeeksi suuria prosentteja pystyäkseni leijailemaan sillä. ;)

Kun prosentit alkavat pysyvästi ylittämään 65%, voi alkaa jo sanomaan, että on kyseisellä tasolla. Minulla on kaksi HeC-tulosta yli 60% ja yksi HeB 59%, eli en uskalla vielä sanoa olevani B-tasoinen, vaikka kyseisen radan asiat sujuvat yksittäin melko hyvin.

Opeian kanssa kolmikaarisen kiemurauran treenausta

Parhaat ratsastamani kouluhevoset

puoliveritamma Rio Carneval - mageimmat liikkeet ikinä! Ehdin ratsastella tällä pari kertaa viikon aikana, eikä kyllä jättänyt kylmäksi. Meillä oli ensimmäisellä ratsastuksella vähän ongelmia, kun tamma säikähti jotain ja sen niska osui mun naamaan.. Melko elastinen humma!

tilastotamma Opeia - Pöljää en välttämättä täysin kouluhevoseksi laskisi, kun pomppuakin löytyy. Loppupeleissä todella hieno, kun malttoi rauhoittua eikä keksinyt omia pomppujuttujaan. Kahdet koulukisat taidettiin (?) käydä, joista toisista irtosi voitto ja aikaisemmista neljäs sija.

puoliveriruuna Tahta - maailman paras humma! Jos meillä olisi ollut alusta lähtien kenttä käytössä, niin olisin varmaan vain hinkuttanut koulua. ;D
Pullalla oli ehkä maailman helpoimmat liikkeet istua, mutta varjopuolina oli mm. jäykkyys ja venymättömyys. Ihan kivoja pätkiä löytyi, kun jaksoi tarpeeksi taivutella ja hölkätä pitkällä ohjalla.

suomenhevostamma Ulla-Maria - Ulpulla pääsin vääntämään kesäleirien aikana melko monta kertaa. Todella hyvin koulutettu ja herkkä tamma, vaikka valahti välillä melko etupainoiseksi. Tälläisen hevosen haluaisin itselleni!


Muistutan, että ylläoleva teksti on täynnä omia mielipiteitäni, eikä niistä tarvitse suuttua. Blogissa käsiteltävien aiheiden on tarkoitus luoda kehittävää keskustelua ja tuoda muidenkin ajatuksia julki.

Hyppää kyytiin jos uskallat

Voi herrandyydelis, kun varsa oli kasvanut kokoa!
Pomppis on siis eestinponi (ei tosin rekisteröity) ja se on nyt vuotiaana jo 143cm.. Ehkä voi alkaa elätellä toivoa, että siitä tulee ihan hevosen kokoinen aikuisena! :D
Olisinpa tajunnut ottaa kameran mukaan, nimittäin mulla on hevosista vain ihan luokattoman huonoja kännykkäkuvia, joita ei kehtaa esille laittaa... Tosin tänään satoi vettä, kuin Esterin *sieltä*, eikä ulkona ollut kovinkaan mukava hengata.

Lähdin siis tänään vähän extempore Annun kaveriksi, lähinnä pitämään varsoja paikallaan, kun niiden kavioita vuollaan. Oli melko mukava 50 minuutin bussimatka, koska jalkaa kolotti ikkunoista tulevan vedon takia ja maisema oli melko harmaa.

Mieli kirkastui heti, kun tallin pihalle pääsin, koska varsat (pomppis + 2 shettistä) olivat kasvaneet ja alkaneet muistuttamaan vähän enemmän hevosta. ;)
Missi (Pomppiksen emä) oli oma pallo itsensä ja Wilma (aiemmassa merkinnässä taisin siitä puhuakin) vaan kaunistuu päivä päivältä! Talliin oli tullut myös yksityinen suomenputteruuna, ihan kivan näköinen kaveri.

Ohjelmassa oli siis Missin juoksutus ja varsojen vuolut sekä kahteen tuntiin venynyt pikainen kahvitauko...
Missin selkään olisin saanut nousta, jos uskallusta olisi riittänyt, mutta satulaa sillä ei edelleenkään ole, ratsastusvyö painaa vääristä paikoista ja ilman satulaa ratsastaminen ei tässä tilanteessa oikein kiinnostanut.
Päätin sitten vaan tyytyä katsomaan, kun Annu juoksutti ponia. Melkoisia kierrepukkejahan sieltä tuli, eli ihan hyvä vain etten tuntenut suurta vetoa ratsastuksen suhteen!
Missi lähteekin kesäksi leirikäyttöön muistaakseni Haminan suuntaan.

Pomppis ja shetut olivat ihan hienosti vuolun ajan. Tungin kaikkien suuhun porkkanoita, kun ne osoittivat merkkejä levottomuudesta.
Keskusteltiin Annun kanssa myös Wilpan orivalinnasta, kun se olisi tarkoitus astuttaa tänä kesänä. Henkilökohtainen suosikkini on edelleen saksalaisori Sarkozy, vaikka mietittiin myös tamman astuttamista ratsuponioriilla.
Wilma ei itsekään ole paljoa yli 155 cm, joten poniorikin tulisi hyvin kyseeseen.

Ikävä kyllä innostuin nettishoppaamaan HorsePron sivuilla.. Tällä hetkellä mulla on vähän ylimääräistä rahaa muiden menojen jälkeen, joten ajattelin, että voisin 'kerrankin' hemmotella itseäni! Tai oikeastaan hevostavaraahan mä tilasin. ;D

Schockemöhle Sports satulahuopa Coach DR
Grey Melange
42,00e

Avulon nahkariimu Economy
Black
19,90e

BR Ratsastuskäsineet All Weather
Black
16,90e

Schockemöhle Sports ratsastussukat Winner
Noisette
14,90e

Joustopintelit
Grey
18,90e

Avulon Osapanta Link Chain
Black
6,90e

Huh, kalleimmat sukat & satulahuopa, mitä oon ikinä ostanut! Mutta jos mua vähänkään tuntee, niin saattaakin tietää, että oon ihan hulluna Schockemöhlen tuotteisiin..

Kesä, kärpäset ja hevoset

Ihana kesä! Linnut laulaa, ruoho on vihreää ja verenhimoiset ötökät iskevät kimppuun heti kun silmä välttää.

Kauniin perjantai-päivän kunniaksi kävimme toveri-Anniinan kanssa Kiviharjun tilalla ottamassa aurinkoa ja kuvaamassa hevosia.
Oli ihana nähdä, kun lauma hummasia oli laiduntamassa suurella niityllä ja aurinko porotti lämpimänä taivaalla.
Ratsastustunnitkin pyörivät normaaliin malliin illalla, vaikka jonkinnäköistä osallistujapulaa oli havaittavissa, kun yleensä niin täydellä estetunnilla oli vain kolme ratsukkoa. Ehkä ihmiset ovat lähteneet nauttimaan alkukesästä mökeillensä?

Mun terapiahevos-projekti on lähtenyt kivasti käyntiin, kun olen saanut jo kolme yhteydenottoa ihmisiltä, jotka haluaisivat auttaa tässä tilanteessani.
Ikävä kyllä kaksi ehdokasta olen joutunut karsimaan liian pitkän välimatkan takia, mutta viimeisin ehdokas vaikuttaa todella mukavalta! Tästä se lähtee...

Työpaikaltakin on kovasti mun perään kyselty, kun varsa (Pomppis) on kasvanut jo iiisoksi pojaksi ja kokeilee kuulemma paljon rajojaan.
Wilma siirtyi Annelille liisingiin yhden varsan ajaksi. Vauvan isäksi on ajateltu Sarkozya (mun idea!) tai Jet Set D'tä. Kuukauden sisään pitäisi päätös tehdä, että varsa syntyisi ensi vuonna oikeaan aikaan, eikä esimerkiksi talvella tai syksyllä.

Parasta kesässä on ehdottomasti vastasyntyneet varsat, joita on tutuille odotettavissa kaikenkaikkiaan neljä kappaletta!

Mistä kaikki alkoi & missä mennään nyt

Jos arvaan oikein, niin melko monen hevosharrastajan ura on lähtenyt siitä, että heidät on nostettu hevosen selkään heti opittuaan kävelemään.
Oma ensimmäinen kosketukseni hevosiin oli isäni työkaverin pihassa, jossa heillä oli muutama suomenhevosravuri. Olin silloin 2-vuotias.
Vaikka osan lapsuusmuistoista olen torjunut, enkä muista joistain aikakausista mitään, silti muistan ja tunnen vieläkin sen piirtopäisen suomenhevosen hengityksen kasvoillani ja miltä sen karhea selkä tuntui takapuoleni alta.
Kun isä laski minut alas hevosen selästä, olin taapertanut ruunan turvan eteen, silittänyt sitä hellästi ja sanonut "minä lakastan sinua". Siitä se lähti, hevoset veivät sydämeni jo silloin.

Miksi olen hevosihminen? Miksi en harrasta vaikka koiria tai koripalloa? Miksi, oi miksi...
Nämä kuvat nähtyäni olen tullut siihen lopputulokseen, että hevoset kulkevat suvussamme verenperintönä.
Seepia-kuvassa on kaksi suomenhevosta metsätöissä (olisiko 70-80-luvun vaihteessa) ja mustavalkoisessa esiintyy isän isän isäni Manne ja suomenhevostamma Milja. Kuva on otettu 70-luvun alkupuolella.

90-luvun alussa olin ihan hullu heppatyttö! Vaatteissa ja vihkoissa piti olla hevosen kuvia, kaikki lelut olivat heppoja ja puheenaiheetkin kulkivat hevosissa.
"Äiti, miksen mä saa omaa ponia kun oon jo 6-vee?"
Pitkän mankumisen jälkeen vanhemmat sponsoroivat minut ratsastamaan E.S. Riding Clubille.

Siinä minä nyt sitten olin, odottamassa ensimmäistä oikeaa ratsastustuntiani!
Opettajanani toimi pitkän linjan hevosihminen ja ratsastuksenopettaja Stina Jukkara.
Tunnille sain yksisilmäisen suomenhevosruunan, Rillu-Villen, joka olikin ensimmäiset 3 ratsastusvuottani lempihevoseni.
Jo ensimmäisellä tunnilla pääsin kokeilemaan laukkaamista! Taluttaja (Marjo taisi olla hänen nimensä) juoksi hiki päässä vierellä, kun isoliikkeinen putte pääsi kiikuttamaan pikkuratsastajaansa ympäri kenttää.
Ratsastustunnin jälkeen olin aivan rakastunut! Minusta tulisi vielä kuuluisa esteratsastaja!

Ratsastus jatkui edelleen E.S. Riding Clubilla Anjalankosken Liikkalassa.
Ratsastelin usein Brendon Jerome Brownilla, Hugolla, Klintellä sekä laiskalla Ibsalonilla, jotka kaikki olivat isoja poneja. Välillä pääsin myös oikean hevosen selkään. Silloin suomenhevosruuna Hilurin-Liike oli isoin hevonen, minkä olin koskaan nähnyt!

Ensimmäisen hevoskerhoni kävin myös Liikkalassa serkkuni Minnan kanssa. (Nykyään Minnalla on omia hevosia.)
Käsittelimme hevosen harjaamista, loimittamista, varustamista sekä varusteiden puhdistusta. Kerhon loputtua sain esitellä ylpeänä perushoito-merkkiäni! Nyt osasin jo jotakin.

Esteet vetivät hyvin paljon puoleensa, vaikka pelkkä sileälläkin ratsastaminen oli toisinaan hankalaa. Olin hurjapää ja ilmoittauduin ensimmäiselle estekurssilleni!
Ratsunani toimi arabo-haflingerruuna Ibsalon eli Ipu. Paras opettaja pikkuplikalle, joka luuli liikoja itsestään.
Tunnin aikana mätkähdin kerran alas okserin sekaan, koska poni kiskaisi jarrut pohjaan juuri ennen hyppyä. Nielin murskautuneen ylpeyteni ja hyppäsin 50cm korkean esteradan loppuun.
Ehkä minun täytyisi harkita uudelleen sitä esteratsastajan uraa...

2000-2003 vuosilta ei ole kuvatodisteita, mutta hevostelu jatkui säännöllisenä.

Sain ensimmäisen ratsastuskouluhoitohevoseni Kouvolan Ratsastajien tallilta (olisiko vuonna 2001?). Hevosen nimi oli Old Lady, tutummin Lady ja se oli tuotu vast'ikään Virosta ratsastuskoululle tuntikäyttöön.

Kun tuntihevosen hoitaminen alkoi tympiä, hakeuduin silloisen parhaan kaverini kanssa hoitamaan Jaana Kivimäen (mm. vammaisratsastuksen EM & PM-hopea) hevosia.
Hevoset tallissa vaihtuivat melkein kuukausittain, koska kyseessä oli jonkintasoinen myyntitalli.
Siellä sain ensimmäistä kertaa elämässäni siivota karsinoita ja ratsastella ilman valvontaa, sekä tehdä kaikenlaisia tallitöitä.
Kyseisessä paikassa lempihevosiani olivat torinhevostamma Tekla, risteytysponitamma Kiki ja eestinponiruuna Roki.

Vuonna 2004 elämääni asteli honkelo lämminveritamma Highest Jewel.
Tähän hevoseen tutustuin jo vuonna 2003, koska serkkuni Minna hoiti sitä. Myöhemmin astuin itsekin mukaan remmiin ja soluttauduin ovelasti Jeven hoitajaksi.
Tammaa sain pitää kuin omaani. Välillä ehdin käydä tallilla kerran viikossa koulukiireiden takia, mutta kesällä saatoin lorvailla siellä joka päivä.
Jeven kanssa opin, että hevosten kanssa oleminen on muutakin kuin ratsastusta. Tämä hevonen ei ollut helpoimmasta päästä, vaan sillä oli usein tammapäiviä ja ratsastuksessa se kompasteli miltei koko ajan omiin jalkoihinsa.
Opin nauttimaan pitkistä harjaushetkistä ja talutusmaastoista upeissa maisemissa.

Surukseni Jeve myytiin syksyllä 2005. Sen jälkeen oli aika etsiä uusi hoidettava ja tässä vaiheessa olin hyvin rakastunut lämminverisiin, etenkin tammoihin.
Silloin löytyi Sofia, joka oli isäni entisen työkaverin tyttären omistuksessa.
Isäni oli niihin aikoihin hyvin mukana hevosharrastuksessani ja yhdistimme sen viimein niin, että minä ratsastin ja isä lenkkeili mukana.
Sofian kanssa teimme pitkiä käynti-ravimaastoja, enkä laukannut sillä kertaakaan, koska omistajat olivat varoitelleet sen vauhdista. Raviaikoina tamma oli juossut melko hyvin, vaikka olikin valjastustilanteessa itse rauhallisuus.

Sofia astutettiin kesällä, joten en ehtinyt sitä kovin pitkään vuokrata. Tamma sai jäädä rauhalliselle mammalomalle.
Jäin taas ilman hevosta! Ymmärsin silloin, ettei mikään ole koskaan pysyvää. Mitä vain saattoi tapahtua milloin vain.


Etsin uutta vuokrahevosta hevostalli.netin markkinoiden kautta, mutta en löytänyt yhtäkään itseäni kiinnostavaa ilmoitusta. Niinpä päätin jättää oman viestini sinne.
Olin kaupungilla ostamassa Filmtownista karkkia, kun puhelimeeni soitti tuntematon numero. Mietin hetken ajan uskaltaisinko vastata, koska minulle oli ennenkin tullut häirikkösoittoja.
Keräsin itseni kokoon ja vastasin... Hyvä niin, nimittäin minulle tarjottiin vuokralle vanhahkoa torinhevosruunaa. Heti seuraavana päivänä lähdinkin sitä katsomaan Koivusaaren hevostilalle, jonne Arska-papparainen oli vasta muuttanut.
Ihastuin ruunaan heti, oikeastaan ensin sen ystävällisiin ruskeisiin silmiin.

Arskaa parempaa opetusmestaria saa etsiä! Se oli rauhallinen ja kiltti hoidettava, mutta se osasi ratsastettaessa olla vaativakin.
Ruunan jouduin ikäväkseni jättämään, koska koulu kävi ylivoimaisen raskaaksi, eikä minulla ollut yksinkertaisesti voimia lähteä tallitöihin pitkän päivän jälkeen.
Päätin lopettaa ratsastuksen.


Minulla ei ole itsekuria, sen olen huomannut! Jaksoin sinnitellä muutaman kuukauden ilman ratsastusta, kunnes törmäsin lämminveriruuna Repaan...
Aloin ratsastamaan sitä muutaman kerran viikossa. Ruuna asui Rokkiruunan Ratsutilalla Elimäellä, joten matka meiltä oli sinne melko pitkä.
Silloin kun tallille pääsin, humputtelin Repalla pitkin peltoja ja kävin tutkimassa lähimaastoja. Pitkää suoraa laukatessa sain kokea elämäni kovimmat kyydit, kun ruuna kuumui lähes pitelemättömäksi ja säntäsi täydellä vauhdilla eteenpäin! Onneksi suora oli pitkä, joten oli aikaa ottaa hevonen jälleen kiinni.
Muistan sen tunteen, kun vesi valui silmistä ja maisemat vilisivät verkkokalvoilla. Vaikka hevonen ei ollut täysin hallinnassa, en osannut pelätä. Nautin vauhdin hurmasta!
Myöhemmin syksyllä Repa myytiin sen toiselle vuokraajalle. Onneksi ruuna asustelee edelleen lähistöllä.


Repan myynnin jälkeen tutustuin puoliveriruuna Tahtaan, joka oli tehnyt hienon uran Vantaan Poni-Haassa tuntihevosena.
Aluksi ratsastin Tahtaa pari kertaa viikossa, silloin kun omistaja ei itse ehtinyt. Kesällä 2007 otin sen kokonaan ylläpitoon, vaikka se pysyi edelleen samalla tallilla.
Vaikka ruuna oli (on vieläkin) elämäni hevonen, meidän yhteinen taipaleemme ei ollut mitenkään helppo.

Heti alussa minulla oli sanoinkuvaamattomia vaikeuksia saada suitset sen päähän. Tahta oli arka korvistaan ja nosti naamansa korkeuksiin heti, kun riimun otti pois sen päästä. Ensimmäisen kuukauden ajan jouduin purkamaan suitset osiin saadakseni ne sen päähän.
Myös suunnan ja vauhdin hallitseminen maastossa oli jotain niin kamalaa... Kenttäähän meillä ei ollut käytössä, ainoastaan hienot maastot.
Tahta kyllä kulki tallin pihasta jonkin matkaa eteenpäin, mutta kun päämääränä oli metsä, ruuna ei halunnut liikkua hiekkatietä pidemmälle. Se joko jumittui täysin paikalleen, alkoi pyörimään tai peruuttamaan, kun pyysin sitä kulkemaan eteenpäin.
Vaikka tulin alas selästä, ruuna ei suostunut kulkemaan mihinkään suuntaan. Lopulta erittäin tympiintyneenä ruunan temppuiluun, päätin antaa sen peruuttaa - menosuuntaan.
Menimme 100 metrin matkan peruuttamalla ja se sai kulkea eteenpäin vain silloin, kun se meni minne halusin.
Alkuvaikeuksien jälkeen aloimme molemmat nauttimaan yhteisestä maastoilusta.

Jatkoin edelleen Tahtan ratsastamista, mutta mukaan mahtui myös ratsastustunti kerran viikossa Kiviharjun tilalla. Alunperin Kivariin eksyin, kun etsin kaverini kanssa halpaa ratsastusleiriä Kouvolan läheltä ja siellä oli muutama paikka yleisleirillä jäljellä.
Leiri oli ja leiri meni ja talli alkoi tuntumaan omalta.
Toisinaan kävin myös ratsastamassa Lehtoharjun tilalla Kuusankoskella. Uskaltauduin siellä parille estetunnille, jotka taisin molemmat hypätä Hietalan Pastori-nimisellä suomenhevosruunalla.


Vuosi vaihtui ja 2008 aloin ottamaan Japanin tunteja iltaopiskeluna, joten kaikki ylimääräinen harrastus sai jäädä pois, jotta opiskeluille jäi aikaa. Haikein mielin jouduin luopumaan Tahtan vuokrauksesta, mutta tiesin sen olevan edelleen loistavissa käsissä.
Aloin ratsastaa säännöllisemmin Kiviharjun tilalla. Kävin siellä sinä kesänä uudestaan leirillä, jolloin tutustuin lämminveriruuna Stonehill Romeoon ja toriristeytystamma Opeiaan, jotka molemmat aloittelivat tuntitöitä ko. tallilla.
Pöljään ihastuin todella paljon, Tahtan ja Arskan ansiosta kun satun rakastamaan vähän massiivisempia hevosia.
Tammasta tulikin minulle 2008-2009 kaudeksi vakiratsu, jolla kävin valmennuksessa ja kisailin, kun sopivia kisoja tuli kohdalle.


Kun vuosi 2009 pyörähti käyntiin, olin edelleen tuntiratsastaja Kiviharjussa. Nyt olin tutustunut useimpiin tallin hevosista ja löytänyt selvät suosikkini.
Kävin silloin tällöin ratsastelemassa tuttujen hevosia, mutta vuoden loppua kohden ratsastus alkoi jäämään pois.
Pöljä vaihtoi tallia, koska sitä ei tarvittu enää tunneilla, joten omakin harrastukseni kärsi. Tallilla ei ollut toista yhtä miellyttävää hevosta, jonka ratsastamisesta saisin jotakin irti. Pöljä oli omalla tavallaan hankala, vaikka olikin yltiökiltti, mutta sillä oli omia juttujaan, joilla se sai karistettua ratsastajan selästään. Ihme kyllä itse en tippunut sen loikista kertaakaan, vaikka pari kertaa se oli pelottavan lähellä.

2009 alussa pääsin suhteiden avulla tekemään lomituksia pientallille, jossa pyöritettiin hevosvälitystoimintaa. Nautin työstä suuresti, koska pääsin työstämään useita nuoria hevosia niin selästä, kuin maastakäsinkin.
Mieleenpainuvimmat hevoset kyseiseltä tallilta olivat upea puoliveritamma "Wilma" (en tiedä oikeaa nimeä) sekä tilastovarsa Peikkolan Pompadourix, jonka halusin ostaa itselleni, mutta rekisteröinnin jäätyä väliin omistaja päätti pitää sen itsellään.
Ei niin hyvällä tavalla mieleen jäi suomenhevosruuna Tuisku, jonka kanssa puuhailin parisen kertaa viikossa ja jokainen tapaamisemme oli yhtä hermoja raastava.
Ruuna oli vasta lopettanut raviuransa ja opetteli ratsun juttuja, joten se oli todella kärsimätön ja kuumui silmänräpäyksessä täysin pitelemättömäksi, jos sitä provosoitiin tarpeeksi.
Pari päivää ennen sen lähtöä uuteen kotiin pystyin ratsastamaan sillä jopa ilman satulaa ja löysin ohjin! Töitä siihen tarvittiin, mutta hyvä hevonen siitä lopulta kuoriutui.

2010 on ollut hevoseton vuoteni.
Tammikuussa kävin ratsastamassa muutaman kerran kaverin hevosta ja Kiviharjussa suomenhevosruuna Jalmarilla, mutta siihen se jäikin.
Loukkasin jalkani helmikuussa ja tähän päivään asti olen ollut sairaslomalla. Kävely alkaa jo sujua, vaikka tasapaino ja lihakset ovat vielä hukassa.
Viimeistään heinäkuussa olisi tarkoitus nousta takaisin hevosen selkään ja jatkaa tätä rakasta harrastusta.

Alkusanat

Hei ja tervetuloa hevos-aiheiseen blogiini!

Päätin viimein tehdä rinnakkaisblogin Late night with Dalina O´n ohelle, koska aiheet uhkasivat vahvasti kääntyä liian hevosmaisiksi, vaikka kyseessä on elämäntapa-blogi.

Tämän blogin tarkoituksena on luoda keskustelua hevosmaailman aiheista, kuten kouluratsastuksesta, täydellisen hevosen löytämisestä sekä itsensä analysoinnista ratsastajana.

Lue allaoleva info tarkkaan, jotta tiedät missä mennään!

Kuka & missä?
- Niina aka Dalina aka DD
- kierrellen ympäri Kymenlaaksoa, lähinnä Kouvolassa
- syntynyt 08.11., uhkaavasti lähempänä 30 ikävuotta, kuin omaa syntymäänsä
- vastaan mielelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin sähköpostin kautta

Ratsastus & tallityöt (menneisyys)
- ratsastuksen aloitin vuonna -98 E.S. Riding Clubilla Anjalankoskella, Stina Jukkaran opetuksessa
- sen jälkeen mm. Kouvolan Ratsastajien tallilla (nyk. Kouvolan Hevoskeskus oy), Tortolan talleilla, Lehtoharjun tilalla sekä Kiviharjun tilalla
- vuodesta 2007 lähtien tallityöntekijänä (ja harjoittelijana) mm. Artjärvellä & Iitissä - kymmeniä ratsastettavia & hoidettavia hevosia
- entisinä valmentajina Salla Pelc, Mika Malaska & Pia Varjonen

Ratsastus & hevoset (nykyisyys)
- ratsastustaso HeB & 70cm
- kisaan kouluratsastuksessa HeC-HeB-luokissa hevosesta riippuen
- ratsastan tarpeen vaatiessa tuttujen hevosia
- toistaiseksi tuntiratsastajana Kiviharjun tilalla
- lomittajana & välittäjän apukätenä pientallilla

Tulevaisuuden tavoitteet
- löytää omaan käyttöön sopiva terapiahevonen
- kuntoutua täysin ja pystyä ratsastamaan normaalisti
- kisata muutamat kisat läpi seuratasolla
- päästä kisaamaan HeB aluetasolla
- ostaa se ensimmäinen oma (täydellinen) hevonen

Tämän blogin teksteissä esiintyy useita hevosia eri talleilta, mutta kaikkien esittelyyn ei riitä aika. Alla kerron muutamasta itselleni tärkeästä kavioeläimestä, joista tulen kirjoittamaan tulevaisuudessa jonkin verran.
Yksikään hevosista ei ole oma. Suurin osa on ollut vuokralla tai hoidettavana vuosien 2004-2009 aikana. 
Mikäli hevosen nykyinen omistaja haluaa lemmikkinsä tiedot pois näiltä sivuilta, niin sähköpostin kautta saa yhteyden.

s. 1989, SOV - k. 2009
i. Vorvaits
e. Turbiina
Vuokralla 2007-2008, ylläpidossa kesä 2007
Tahta oli SE, elämäni hevonen. Ruuna oli maailman parhain opettaja ja luotettavin ystävä, mitä kuvitella saattaa.

s. 1992, FIN - k. 2006
i. Speedy Conclusion
e. Paper Suit
Vuokralla 2004
Sofia oli aivan ensimmäinen vuokrahevoseni. Se oli isäni työkaverin tyttären puoliomistuksessa ja sain käydä sen kanssa maastoilemassa kerran viikossa.

s. 1993, SWE
i. Little Devil
e. Nama Hanover
Vuokralla 2006
Repaa ratsastelin parisen kertaa viikossa lähinnä maastoillen aivoja nollaten tai pellolla humputellen. Tämä kaveri oli luotettava kuin kallio, mutta myös kaasu-hirttää-kiinni-päiviä löytyi.


s. 2000, EST
i. Omer
e. Urba
Ratsastelin tunneilla & kisasin 2008-2009
Pöljä on entisen ratsastuksenopettajani hevonen.
Tammaan ensikosketuksen sain Kiviharjun tilan leirillä, jonka jälkeen aloin sitä kerran viikossa tunnilla ratsastamaan. Tämän kaviokkaan kanssa ehdin kisaamaan muutamat kisat, joista tuli ihan sijoituksiakin.

s. 2002, FIN
i. Turo
e. R.H. Rusetti
Kiviharjun tilan tuntihevonen
Lyyli on persoona, jonka jokaisen hevosihmisen kuuluisi tavata!
Tämä omalaatuinen suomenhevonen toisinaan nukkuu ratsastuksen aikana, mutta myös pukki-vaihde löytyy.
Lyyli-kauteni oli 2008 syksyllä, jolloin ratsastelin sillä tunnilla kerran viikossa. Ehdimme osallistua parille estetunnillekin melko hupaisin seurauksin!

s. 1998, FIN
i. Highest Glory
e. April
Hoitohevonen 2004-2005
Jeve oli ensimmäinen ihka oikea "nimikko"-hoitohevoseni.
Sain touhuta tamman kanssa ja oikeastaan pitää sitä kuin omaani. Silloin tuli opittua varusteiden & haavojen hoitoa sekä ymmärsin, ettei ratsastus olekaan kaikki kaikessa vaan hevosen kanssa voi tehdä muutakin.

s. 1990, SOV
i. Angel
e. Urmi
Vuokralla 2005-2006
Arska on omalaatuinen papparainen, jolla on suuri sydän.
Ruuna toimi opetusmestarina ratsastuksessa ja näytti selvästi, milloin ratsastaja oli aivan pihalla.