Oikein ihanaa ja hauskaa myöhäistä juhannusta jokaiselle! Toivottavasti teillä oli vähintäänkin yhtä hauskaa, kuin mulla. ;)
Omaan juhannukseeni kuului kavereita (uusia sekä vanhoja), koiria, rasvaista ruokaa, sauna, aurinkoa ja vesisadetta, alkoholia, karaoke, "festarit" sekä mökkielämä kaikessa ihanuudessaan.
Mulla on jalat ja käsivarret ihan täynnä ötökänpuremia. Nukkuminen jäi suoraan sanottuna hävettävän vähäksi, joten simahdin eilen jo ennen yhdeksää illalla, kun tuskaisen parin tunnin automatkan jälkeen omaan sänkyyn viimein pääsin.
Loistava reissu ja tulipahan tehtyä!
Hevosrintamalle ei oikeastaan kuulu oikein mitään uutta. Töihin pitäisi ensi kuun puolessa välissä kuulemma mennä... Ei onneksi ole tallihommia vielä tiedossa, vaan varsan kanssa remuamista ja tätiryhmälle parin ratsastustunnin pitämistä, mikäli tallissa on tarpeeksi hevosia. :o)
Mulla olisi suunnitelmissa alkaa kustomoimaan hevosvarusteita. Yhden satulahuovan olenkin uuteen uskoon muokannut (räpsäisen joskus kuvan, kunhan sen löydän) ja nyt olisi tiedossa otsapantoja ja riimuja.
Mikäli jollain teistä lojuu nurkissa vanhoja riimuja, satulahuopia tai otsapantoja (kokonaiset suitsetkin käyvät), etkä tee niillä mitään, niin otan lahjoituksia mielelläni vastaan!
Purkautuneet ompeleet tai rikkinäiset lukot/soljet eivät haittaa. Korvaan postikulut, mutta vanhasta roinasta en mitään mielelläni maksa...
Lahjoituksista voi lähettää sähköpostia osoitteeseen dd@palos-fin.com
Kaksi kyyneltä
Kuin lasiset helmet kaulalla
Mikset kertonut
Että vieläkin suret minua
Et koskaan pelännyt viimeistä iltaa
Et koskaan vaatinut mitään
Olen venyttänyt tätä muistokirjoituksen laatimista, koska mun on ollut hankala ymmärtää, että maailman paras Tahta on ikuisesti poissa. Vaikka kuinka haluaisin tahdonvoimalla palauttaa asiat parhain päin, siltikään elämä ja kuolema ei ole yhden ihmisen käsissä.
Eräs yö näin kuitenkin unta, joka oli mulle vielä aamullakin kovin epäselvä. Vasta tänään aloin tajuamaan sen sisällön.
Unessa oli pieni talli, jossa tehtiin tilinpäätöslaskelmia ja mun piti viedä sinne jonkun yrityksen papereita tarkastettaviksi. Pihalla oli oja, jossa kasvoi todella korkea ruohikko ja siellä tuoksui märkä puu.
Tallissa näin ruskean hevosen, joka oli topattu suklaanruskeaan loimeen turvasta kavioihin asti. Unessa tiesin hevosen olevan Tahta ja yritin riisua painavan loimipinon sen päältä, mutta aina otteen saadessani soljet lipsuivat käsistäni.
Tiedättekö sen tunteen, kun haluaisi jotakin oikein tappavan kovasti, mutta et voi tehdä sitä jostain syystä? Kun sua kutittaa jalkapohjasta, mutta kenkä on jalassa etkä pysty raapimaan?
Loppupuolella unta koko maisema alkoi haihtumaan savuna ilmaan ja heräsin.
Mikäli YouTube poistaa musiikin, niin klikkaa tästä!
Sairasloma jatkuu vielä kuukauden ajan! Mulla hajoaa pää tähän työttömyyteen, haluun päästä jo heppasia pyörittelemään...
Mulla oli jännä juttu teille kerrottavaksi, mutta sitten se kariutui minusta riippumattomista syistä.Vielä on yksi mahdollisuus päästä toteuttamaan se, koska onhan tässä vielä aikaa ensi kesään asti.
Kerron teille vielä tarkemmin varmaan ensi kuun loppupuolella, jos olen haastatteluissa ehtinyt käydä. ;)
Heppailemassakin käytiin eilen Anniinan kanssa. Ajeltiin Korialle katsomaan suomenputteja Toukkaa ja Helinää, joita käytiin muutaman kerran harjailemassa ennen tätä mun "vammautumista".
Masut oli molemmilla kasvaneet laitumen ansiosta, mutta suloisia kavereita olivat edelleen!
Toukkaa harjailtiin ja halailtiin vähän tallissa, tuli melko puhdasta jälkeä. Vähän pelotti, että hevoselta kuluu karva puhki, kun puhdistamassa oli kaksi innokasta heppatyttöä. ;)
Tämän rauhallisen ruunan selkään kuulemma saattaisin päästä aloittelemaan uudestaan ratsastusta, mutta katsotaan nyt.. Lääkärihän sen sitten kertoo, kun aika koittaa.
Video on kuvattu vuonna 2002, eli ratsastusta harrastettu suunnilleen 4 vuotta. Ratsuna toimii norjanvuonohevosruuna Jarl ja paikka on E.S. Riding Club Anjalankosken Liikkalassa.
Pidempää päivitystä tulossa myöhemmin, mulla onkin paljon kerrottavaa! ;)
Mulla jatkuu edelleen loma eli en päässyt vieläkään ratsaille. Kävin kuitenkin kavereita kuvaamassa Lehtoharjun tilalla! Ratsailla siis Anniina ja Unski.
Tunnin aihe oli pienet esteet ja puomit. Oli tosi kiva nähdä meidän entistä ratsastusmaikkaa Susaa pitkästä aikaa!
Ratsuna Anniinalla oli tumma suomenhevosruuna Humu-Hemminki ja Unskin kuumaverinen valioyksilö tottelee nimeä Hietalan Pastori.
Nyt ihan muihin aiheisiin...
Mikä siinä on, kun kesälomalaiset rynnivät mökeilleen, niin alkavat hevosetkin juoksemaan laitumen aitalangoista läpi? Mun työpaikalla oli toissayönä käynyt huligaaniporukka, olivat naapurin silminnäkijälausunnon mukaan kivittäneet hevosia ja tietenkin siellä oli Missi etunenässä juossut päätä pahkaa aitaa päin...
Jos mun aikana yksikään uskaltautuu luvatta hevosten laitumelle, niin LUPAAN kylvettää raggarit ensin limaisessa vesipaljussa, sen jälkeen sidon kädet ja jalat kiinni riimunnaruilla ja lopuksi vähän tuikin aitalangoista sähköiskuja! Oppivathan olemaan.
HUOM! Blogin sähköposti on vaihtunut, eli jos sinulla on jotakin tärkeää asiaa, etkä halua lähettää sitä kommenttina, voit ottaa yhteyden osoitteeseen dd@palos-fin.com.
Kevennykseksi tähän väliin videota tammikuulta 2009.
Ratsuna Opeia, harjoituksena kolmikaarinen kiemuraura. Hevosen pää heiluu, koska mun pohjetuntuma ei ole tasainen.
Mä niin haluan jo takaisin hevosen selkään! Ensi viikolla on lääkärikäynti ja katsellaan tän jalan luutumista ja keskustellaan jatkosta.
Suurin toive olisi, että jo ensi kuussa voisi ratsastaa ihan vain käyntilenkkejä, mutta mun tuurilla joudun jälleen operoitavaksi. Kun jalan toiselta puolelta puuttuu tunto ja varpaat eivät toimi, on melko suuri todennäköisyys, että olen ratsastyskunnossa vasta syksyllä jos silloinkaan...
Onko teillä ollut ratsastuksesta taukoja oman sairastelun (luunmurtumat, tms.) takia? Kuinka pitkä tauko oli? Miltä tuntui nousta jälleen hevosen selkään?
Tässä on ollut nyt muutama päivä ilman päivityksiä, koska oon ollut ihan hirveän kiireinen! Viikonlopun aikana oli parit juhlat, jotka jatkuivat pikkutunneille asti ja aina piti olla freshinä seuraavana päivänä liikkeellä.
Pyydän anteeksi, ettei teksti oikein luista.. Parina viime yönä olen ehtinyt nukkua vain muutaman tunnin.
Jokainen hevosihminen on joutunut kokemaan huonoja hetkiä hevosten kanssa. Sitä tasapainottamaan löytyy kuitenkin erittäin monia hyviä hetkiä, vaikka molemmat jäävät takuuvarmasti mieleen.
Päätin koota pienen listan, millaiset hetket tallityöntekijän näkökulmasta ovat niitä pahimpia ja mitkä parhaita.
Kaikista surkein tapahtuma koko hevoshistoriani aikana on erään vanhahkon tamman lopetus. Hevonen oli tehnyt hienon uran tuntiratsuna, mutta sen jalat alkoivat oireilemaan pahasti. Ne turposivat pienestäkin liikunnasta ja hevosen olo oli selvästi tuskainen.
Tallinomistajan oli aika tehdä se, mikä jokaisen lemmikin omistajan on osattava tehdä jossain vaiheessa elämää - oli aika päästää irti rakkaastaan.
Aamutallia tehdessäni mulle sanottiin, että kyseinen hevonen on jätettävä sisälle. Aavistelin mitä on tiedossa, vaikka kukaan ei sitä suoraan sanonutkaan.
Etsin tamman harjat ja menin sen karsinaan. Sillä oli ruskeimmat silmät, jotka hevosella olin ikinä nähnyt. Olin viimeinen ihminen, joka sitä hoiti.
Kun tuli lähdön aika, tamma käveli vaikeasti ontuen kiltisti pellolle, jossa sen viimeinen leposija sijaitsee. Kuului laukaus. Kuului hirnuntaa. Tamma oli poissa.
Kamalaa katseltavaa on myös kipeä eläin. Eräänä iltana olin jo alkamassa nukkumaan, kun tallinomistaja soitti, että yksi poneista oireilee melko pahasti ähkyä. Potki karsinan seiniä, hikoili ja pyöri ympyrää.
Meikäläinenhän hyppäsi vauhdilla sängystä, vetäisi toppahousut jalkaan ja pompan päälle, jonka jälkeen juoksujalkaa talliin. Omistaja itse oli soittamassa eläinlääkäriä paikalle.
Oli syksy, taivaalta tihutti vettä ja kylmä viima oli luihin ja ytimiin pureva. Siinä sitten pimeällä kentällä talutin riehuvaa ponia, jota ei missään nimessä saanut päästää makaamaan.
Kävelimme puolisen tuntia, kun toinenkin hevonen ilmestyi kentälle - sekin oirehti ähkyä. Siinä sitten taluteltiin toisen työntekijän kanssa tuskaisia eläimiä syysmyrskyssä. Koskaan ennen en ole rukoillut tosimielellä, mutta silloin pelkäsin, että se poni kuolee mun käsiin.
Eläinlääkäri tuli paikalle ja molemmat kaviokkaat selvisivät hengissä.
Hyviä hetkiäkin on ollut niin paljon, että osaa on hankala edes muistaa!
Päällimmäisenä mulle tulee mieleen suomenhevosruuna Tuisku, joka tuli projektina työpaikalleni, se oli tarkoitus peruskouluttaa ja myydä sen jälkeen eteenpäin.
Mulle sanottiin, että se osaa kyllä liikkua eteenpäin pohkeista ja pysähtyä ohjasta vetämällä, mutta vauhtia saattaisi olla. Ilman suurempia epäluuloja hyppäsinkin suuren ruunan selkään, koska olinhan ennenkin ratsastanut ex-ravureilla, eivätkä ne ole muita hevosia kummempia ratsastettavia.
Olisinpa edes tajunnut juoksuttaa Tuiskun ennen selkään nousua, koska sitä virtaa todellakin oli! Heti ensimmäisestä käyntiaskeleesta lähtien ruuna heilutteli päätään, tahditti ja oli erittäin levoton.
Peruskunto hevosella oli hyvä, mutta ratsun lihaksia ei ollenkaan, eli aloittelimme ihan lyhyillä käyntilenkeillä pellon ympäri. Kuukauden ajan ruuna kokeili saada minut alas selästään mm. repimällä päätään joka suuntaan, hyppimällä hieman pystyyn ja riehumalla ties millä tavalla. Luulin jo pienen hetken, että siitä on turha yrittääkään saada oikeaa ratsua, mutta eräs päivä meidän kemiat natsasivatkin yhteen.
Viimeisinä päivinä ennen Tuiskun lähtöä (myytiin perhehevoseksi) kävelimme pitkin ohjin maantien viertä ja olin hevosen selässä ilman satulaa. Oli melko hämärä ilta, kun ensilumi satoi. Se oli taianomainen hetki - villihevosesta oli tullut viimeinkin oikea ratsu.
Hauska hetki oli aivan tämän vuoden alussa, kun ulkona oli kylmä ja lunta yli polven. Multa loppui tekeminen kesken työpäivän ja ajattelin lähteä ratsastamaan Missi-tammalla.
Mulla oli jalassa toppahousut, tammalla ei ole sopivaa satulaa, joten jouduin ratsastamaan ilman.
Kapusin tuolilta Missin selkään, istuin hetken paikallani etsien hyvää asentoa ja viimein annoin merkin, että tamma saa lähteä liikkeelle. Ehdimme kävelemään kokonaiset viisi askelta, kun poniin iski villitys-kohtaus! Se pomppasi tasajalkaa suoraan ylöspäin ja meikäläinen löysikin itsensä upottavasta lumihangesta.
Naurusta ei meinannut tulla loppua, kun tammakin kellahti nurin hankeen ja piehtaroi nautinnollisesti ynisten. ;D
Tarinat tallityöntekijän arkipäivistä jatkuvat taas!
Tällä kertaa vuorossa on vähän hienompi paikka, jossa olin 1,5 viikkoa koeajalla, jos jäisin ko. paikkaan töihin. Ikävä kyllä talli oli mun makuun liian iso ja koska olen melko kielirajoitteinen, ei ruotsinkieli taittunut yhtään, enkä oikein päässyt missään vaiheessa meininkiin mukaan.
Vaikka meitä olikin kaksi työntekijää, ainakin mulle (yli vuoden tauko tallihommista) yli 20 hevosen hoitaminen ja vastuun kantaminen oli rankkaa. Tykkäsin kyllä siivota karsinoita ja kantaa vesiä, mutta kaikista tylsintä oli hevosten vieminen tarhaan ja sieltä hakeminen.
Nykyään mun tietääkseni tämä talli ei ole enää saman yrittäjän hallinnassa, vaan muuttunut täysin yksityistalliksi.
Info
- tallissa noin 40 hevosta
- yksi iso talli, jossa kolme käytävää ja lisäksi kahden hevosen parakkitalli sekä kahdeksan (?) ulkokarsinaa
- oikein hienot tilat, kenttä ja maneesi
- hevoskasvatusta, ratsastustunteja ja tallipaikkoja yksityisille
- työaika 7-15
Päiväjärjestys
7.00 - kaikille hevosille heinät ja kaurat
8.30 - hevoset puretaan pinteleistä, loimitetaan & suojitetaan ja kuljetetaan pareittain pihalle
10.00 - karsinoiden siivousta ja purutusta
12.00 - päiväheinien haku ja jako tarhoihin
13.00 - vesien kantoa, pihojen haravointia ja käytävien lakaisua
14.00 - aletaan ottamaan hevosia sisälle
15.00 - loimet kuivaushuoneeseen, mahdolliset pintelit jalkoihin, työpäivä päättyy
Päivä tallilla
Sain asua kivassa pikkumökissä (leiritalo) ihan tallin pihapiirissä ja keittiön ikkunasta laskeutui ihana näköala lähimmille tarhoille.
Yksi aamu tassuttelin talliin ja yksityishevosten käytävällä mua odotti melkoinen sotku: yksi tuntiponeista oli murtautunut ulos karsinastaan ja kipittänyt toiselle puolelle tallia syömään kauroja laarista. Onneksi kyseinen poni oli kiltti, eikä ollut saanut paljoa sotkua aikaan. Talutin sen takaisin omaan karsinaansa ja se sai jäädä päivän ajaksi sisälle tarkkailuun ähkyn varalta.
Normaali aamupäivä alkoi yleensä rauhallisissa merkeissä, kun toinenkin harjoittelija löysi paikalle. Aloitimme nakkaamalla illalla karsinoiden eteen laitetut heinät hevosille ja sen jälkeen lähdettiinkin kaurakärryllä liikkeelle. Suurimmalla osalla yksityishevosista oli vaikka mitä purkkeja ja purnukoita, joista niitä pitäisi syöttää, mutta helpotukseksi omistajat tekivät itse hevostensa ruoat valmiiksi.
Kun hevoset söivät murkinoitaan hartaasti nautiskellen, oli vuorossa loimien ja tarhasuojien etsintää. On suorastaan helvetistä, kun kymmenellä hevosella on se WeatherBeetan sininen sadeloimi, eikä yhdessäkään lue nimeä! Sitten kuunnellaan valituksia siitä, että mamman mussukalla oli väärä loimi päällä... Huokaus. Tämä ongelma on useilla talleilla.
Kun edes osa loimista oli löytynyt, alettiin kerimään yöpinteleitä pois koivista ja nappailemaan talliloimia pois päältä. Muutama hevonen oli "ärtsykabumtsi"-mieltä loimen laitosta, mutta jumankauta mua ei purra eikä potkita, kun olen töissä. Ei siinä viidessä minuutista hevosta kohden ole aikaa sitoa hevosta kiinni loimituksen ajaksi, vaan se takki on heitettävä niskaan, vaikka se kopukka pyörisi ympyrää karsinassaan.
Musta olisi ihan ylihienoa, jos omistajat jaksaisivat itsekin laittaa niitä loimia ja ottaa pois, jotta hevonen tottuisi loimittamiseen, eikä kouluttamista jätettäisi tallityöntekijän harteille!
Myös turhat tarhasuojat teettävät lisätyötä, varsinkin jos ne aina viedään hevosen harjalaatikkoon, jota saa etsiä parhaimmassa tapauksessa jopa aivan toiselta puolelta tallia... Jos niitä suojia on pakko käyttää, älkää laittako niitä tarroja kiinni, koska niidenkin aukominen vie aikaa. Etenkin metallisoljellisten mallien.
Koska hevosia oli monta, työaika rajallinen ja työntekijöitä vain kaksi, oli hevoset vietävä aina pareittain pihalle. Parhaassa tapauksessa mulla oli kaksi vuotiasta varsaa käsipuolessa, jotka molemmat yrittivät kulkea eri suuntiin. Kun toinen halusi pitää kakkatauon matkalla tarhaan, toinen sitten päätti säikkyä viereen hypännyttä lintua. Multa pääsi harjoittelun aikana vain kerran hevonen irti, silloin talutin tammaa ja maitovarsaa samaan aikaan.
Karsinoiden siivous oli leppoisaa, kun sai kuunnella musiikkia. Turvekuivituksen kätevä puoli on, kun pohjalle saa jättää pienen patjan.
Turpeen haku oli melko tylsää, koska sitä piti lähteä hakemaan sellaisen melko korkean mäen päältä ja eräänä päivänä satoi vettä & tuuli suoraan päin, eli sain "kivan" turvekuorrutuksen päälleni! :D
Melkein joka päivä toinen työntekijä haki ja jakoi päiväheinät, jolloin itse sain jatkaa karsinoiden putsausta. Välillä piti myös vesikuppeja puunata, mikäli aikaa jäi.
Ulkokarsinoiden edustat haravoitiin joka päivä, samoin ovien edustat. Käytävät lakaistiin aina karsinoiden siivouksen ja purutuksen jälkeen.
Näin tallityöntekijän näkökulmasta pieni vinkki kaikille yksityishevosten omistajille ja hoitajille: siivotkaa kaikki pintelit ja harjapakit pois ovien edestä ja viekää ne sinne, missä niiden oikea paikka on. Voitte uskoa, miten ÄRSYTTÄVÄÄ on nostella ne levälleen jätetyt pintelit ylös keskeltä lattiaa, jotta saisi lakaista rauhassa! Kun tallin säännöissä lukee, että käytävät eivät ole tavaroiden säilytystä varten, niin niitä sääntöjä totellaan sitten.
Hevoset ovat kyseisellä tallilla vain puolipäivätarhauksessa, eli ne ovat ulkona noin 9-14 välisen ajan. Meitä harjoittelijoita oli päivällä kaksi ja illalla yksi, joten 40 hevosen sisään tuominen yksin kestäisi monta tuntia. Tästä syystä hevosten on parempi olla ulkona vain puolet päivästä.
Jälleen raahataan hevoset pareittain sisälle, otetaan päällimmäiset loimet ja suojat pois, heitetään talliloimi tilalle ja osalle pintelit jalkaan. Asetellaan märät takit kuivumaan, mikäli tilaa löytyy ja viimein työpäivä päättyykin.
Mikäli osa hevosista eivät ole yhteistyöhaluisia, työaika saattaa venähtää puolikin tuntia yli... Eipä se paljoa merkkaa, jos tallin pihapiirissä asuu, eikä illalle ole muita suunnitelmia.
Virallisen työajan ulkopuolella sain ratsastella mm. tuntihevosia, jotka eivät osallistuneet kyseisenä iltana ratsastustunneille.
Pääsinpä myös tosi hienon Masterilaisen tamman selkään, jolla oli elastisimmat liikkeet ikinä! Harjoitusravissa istuminen oli yhtä tuskaa, mutta laukka oli fantastinen. Antaisin melkein mitä vain, että pääsisin ratsastamaan uudestaan yhtä pitkälle koulutetulla hevosella!
Kun olin noin 13-vuotias, tajusin että mun tulevaisuus on hevosalalla. Niihin aikoihin harkitsin yläasteen loputtua lähtemistä Ypäjälle tai Harjuun opiskelemaan, mutta kun päätöksen aika tuli, iski todellisuudentaju päälle - ei tällä alalla elätä itseään.
Onneksi pääsin jo alakouluikäisenä touhuamaan hevosten kanssa melko vapaasti ja näin tutustuin myös tallitöiden tekemiseen. Niihin aikoihin karsinoiden siivoaminen, vesien kantaminen, aitojen kunnostaminen sekä heinien haku tuli tutuksi.
Vielä yläasteella hevosenhoitajan/tallityöntekijän homma oli mun kuvitelmissa hevosten harjaamista ja niiden kanssa leppoisasti harrastamista, mutta voi kuinka väärässä olinkaan ollut. :D
Aion nyt kertoa teille kolmesta erilaisesta tallista, joissa olen ollut harjoittelussa/töissä. Kaikki paikat eroavat kovasti toisistaan niin toiminnan, kuin tilojen suhteen, joten päätin jakaa tämän aiheen kolmeen eri osaan, jotka julkaisen hieman myöhemmin.
Tässä ensimmäisessä "valistuksessa" kerron teille hieman nykyisen "työpaikkani" (olen lomittajana) päiväjärjestyksestä ja tavoista.
Pieni info
- tallissa on kaksi hevoskarsinaa, yksi ponikarsina ja neljän hevosen pihatto
- tällä hetkellä tallilla on kuusi hevosta, joista kolme on aikuisia (puoliverinen, poni ja suomenhevonen) ja kolme varsoja (kaksi shetlanninponia ja yksi poni)
- yksi metsätarha ja yksi suurempi pihattoaitaus
- karsinoissa turvekuivitus, ämpärijuotto
- tallin toiminta painottuu lähinnä omien varsojen kasvattamiseen ja myyntihevosten eteenpäin välittämiseen
- työaika 9-16
Tulet aamulla talliin ja sinua odottavat kärttyiset ja nälkäiset hevoset. Sekoittelet rauhassa kauramössöt (näitä ei luojan kiitos tarvitse laitella kymmenistä eri purkeista!), sillä aikaa isoin varsa alkaa terrorisoimaan muita hevosia ajamalla pienempiään takaa. Lähdet erottamaan riitapukarit toisistaan (isompi varsa roikkuu pienemmän riimussa) ja nälkää kärsivät karsinahevoset alkavat kolistelemaan kärsimättöminä.
Viimeinkin saat pienen hetken aikaa ruokkia karsinoissa olevat ja sen jälkeen siirryt pihaton puolelle pyydystämään hevosia sitoaksesi ne kiinni omille ruokapaikoilleen. Kaikki seisovat nätisti paikallaan ja kippaat ruoan niiden eteen.
Hevosten syödessä lähdet etsimään ehjiä ämpäreitä (joissa on kantokahva paikoillaan) kantaaksesi saaveihin täytettä. Turhauduttuasi turhaan metsästykseen päätät hakea saavin (20l) vesikraanan alle ja alat laskemaan vettä. Käyt tässä välissä päästämässä murkinoineet pihattohevoset irti.
Vesi tulvii yli saavista ja huomaat viemärin menneen tukkeeseen. Ihan normaali aamupäivä, nyt olisi saatava nopeasti hummille juomat eteen. Hiki hatussa raahaat sen hemmetin saavin perässäsi pihattoon ja noin kymmenen minuutin sisällä se on juotu tyhjäksi ja joku varsoista pelaa sillä jalkapalloa.
Karsinahevoset pääsevät ulkoilemaan pieneen tarhaansa pikaisen terveydentarkastuksen jälkeen. Hyvällä tuurilla sillä arvokkaalla siitostammalla ei ole viittä senttiä pidempää vekkiä jalassa, eli ei tarvitse kutsua eläinlääkäriä paikalle.
Tässä välissä käyt jälleen pelastamassa sen tossun alla olevan shetlanninponin suuremman varsan kynsistä.
Karsinansiivouksen aika! Onneksi meillä on hyviä ja toimivia talikoita, joten ei tarvitse etsiä jeesusteippiä niiden korjaukseen. Kottikärryn rengas on tosin melkein aina tyhjä.
Siivoat kaksi koppia kymmenessä minuutissa ja siirryt kottareiden kanssa pihaton puolelle. Ponivarsat tulevat tökkimään ja haistelemaan niille "outoa" hökötystä ja kohta saatkin olla hätistelemässä niitä pois, jotta saat työskennellä rauhassa.
Pihaton siivoaminen on onneksi kevyt juttu ja hevoset ovat oppineet tekemään jätöksensä yhteen nurkkaan.
Ihana tauko! Tosin ei kuuden hevosen tallissa ole paljon hommaa, mutta kyllä sekin väsyttää jos ei ole tallia tottunut tekemään.
Tauolla ensin tallin nurkalle tupakille, sen jälkeen sisälle keittämään sumpit ja lukemaan hevoslehtiä. Vaihtoehtoisesti tähän tilalle juoruilu muiden tallilaisten kanssa.
Yksi lisävaihtoehto on myös pyydystää karanneita hevosia läheiseltä heinäpellolta. Onneksi nuo ovat melkein kaikki persoja kauralle, joten ei ole kiinnisaanti-ongelmaa!
Sekalaiset tallihommat sisältävät mm. heinien hakua, kaurojen kuskaamista heinävarastosta kauralaariin tallin puolelle, laitumien purkamista ja ehkä varusteiden putsaamista, ihan miten vain ehtii.
Välillä hevosten liikutus on kunnon hikiratsastusta (pellolla tai maastossa), kävelytystä tai juoksutusta. Kerran olen muistaakseni päässyt ajamaan, kun oli siihen sopiva hevonen tallissa.
Varsojen kanssa käydään ihan normaaleja juttuja läpi: jalkojen nostelua, harjaamista ja talutusta. Pienten varsojen kanssa harjoitellaan riimun päähän laittoa ja pois ottamista sekä emän vierellä kävelyä narussa.
Toisinaan olisi ihan kiva, ettei tarvisi yksin näin pienien kanssa touhuta, jos jokin menee vikaan. Tosin virheistä oppii, mutta niitä ei saisi kovin paljoa tehdä nuorien hevosten kanssa.
Sitten jälleen ruokinnan pariin! Paksut pihattoasukit ovatkin vapaalla heinällä, joten vain "eristyksissä" tarhaileville tarjotaan kuivat heinät. Sen jälkeen taas pyydystämään varsoja ruokapaikoilleen ja kaikille mössöt eteen.
Nyt olet viimein löytänyt ehjän ämpärin, jolla voit kuskailla vesiä pihattoon ja tarhaan.
Neljän aikoihin työaika on viimein ohi, vaikka tekemistä riittää silloinkin. Eihän työ tekemällä lopu! ;)
On tullut todettua, että hulluhan mä olen kun tälläistä hommaa minimipalkalla teen, mutta tämä on täysin kutsumusammatti ja tästä on nautittava jos selväpäisenä aikoo säilyä.
Työn tuloksena ovat terveet ja hyvinvoivat hevoset. Se on paras palkka.
.png)
.png)
.png)
