Haudihou! Viimeisimmästä päivityksestä on jo aikaa, mutta en mä sentään kuollut ole. ;o)
Tässä on ollut vaan niin kamalasti tekemistä, kuten uimista, siivoamista ja läksiäisiä. Järkevän tekstin kirjoittaminen kiireessä on oikeastaan mahdotonta, joten yritän repiä jostain aikaa myös tälle blogille.
Kuva on lainattu Kiviharjun tilan kotisivuilta!
Tosiaan, olin torstaina ratsailla ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen. Ratsuna mulla oli musta suomenhevostamma Milleriina, joka on vast'ikään palannut mammalomalta tuntihommiin.
Keskiviikkona tajusin, että oon kadottanut mun ratsastuskengät, hanskat ja chapsit, joten lopulta päädyin istumaan Miltsin selkään ilman satulaa ja crocsit jalassa..
Voi luoja että mä tärisin, kun hevosen selkään sain itseni kammettua! Jalat ja kädet sheikkas kuin viimeistä päivää ja hampaat kalisi yhteen. Ensin en uskaltanut pyytää Milliä liikkumaan eteenpäin, vaan odottelin oman hengityksen tasaantumista ja rohkeuden rippeiden palautumista.
Alunperin tarkoitushan oli, että kävelen suurimman osan tunnista ja otan pieniä ravipätkiä, jos kipeä jalka antaa myöten.
Tunnilla meitä oli viisi ratsukkoa (Anniina - Jerry, Riina - Liku ja muilla ratsastajilla Laikku & Manu) ja opettajana toimi Laura, jonka tunneilla on aina yhtä mukava hinkutella.
Aluksi käveltiin tietenkin alkukäynnit pitkin ohjin, jonka jälkeen alettiin ravailemaan reipasta kevyttä ravia (meikäläinen tosiaan humputteli rauhallista mummohölkkää) ja kääntelemään pääty-ympyröitä. Mulla oli joskus alkuaikoina hirveitä vaikeuksia Miltsin kanssa, kun se ei meinannut minnekkään kääntyä, mutta nyt tamma pelitti aivan mahtavasti!
Ravissa tuli muutama tosi rento pätkä, jossa hevonen haki alas ja pyöreämpää muotoa, mutta oman istunnan epävakaisuuden takia ne jäivät vain pieniksi pätkiksi.
Millihän on aivan mahtava ratsastaa (sopii ihan jokaiselle vauvasta vaariin) ja omaa maailman tasaisimmat liikkeet, vaikka niillä ei kyllä ihan kouluradalla loistakaan.
Ylitin itseni, koska uskaltauduin jopa laukkaamaan! Ennen jalan murtumista mulla oli jonkun sortin laukkapelko (jäi varmaan Pöljältä, joka laukassa saattoi sinkoilla sinne tänne), mutta Miltsi-mummo hoiti homman kotiin.
Laukkailtiin yksi kerrallaan uraa pitkin, jotta saataisiin askellaji kunnolla pyörimään, eikä kukaan jäisi jumittamaan eteen kesken oman suorituksen.
Innostuin jopa hinkuttelemaan laukkaympyröitä sekä ottamaan pitkillä sivuilla vähän reippaampaa laukkaa, jotta Milli käyttäisi takaosaansa paremmin, eikä vain raahaisi sitä mukana.
Molempiin suuntiin askellaji nousi erittäin hyvin ilman pahempia virheitä.
Omaa vuoroa odotellessa käveltiin keskellä kenttää ja päätin ottaa tavoitteeksi saada hevosen irti kuolaimesta (tämän humman pää nimittäin painaa tuhat kiloa, mikäli se päättää jäädä kuolaimeen roikkumaan). Ratsastin loivaa kiemurauraa, otin reippaampia käyntipätkiä, ratsastin pidätteet läpi ja kokeilin avo- ja sulkutaivutukset molempiin suuntiin.
Hetkittäin Milli oli TODELLA hyvä, vaikka molempien keskittyminen herpaantui lähinnä ympärillä parveilevien paarmojen takia.
Olin tosi tyytyväinen tuntiin, koska tavoitteet tuli täytettyä ja hevonen pelasi hyvin. Laura sieltä väliin huikkasikin, että Miltsi näyttää ihan kouluratsulta. ;o) *itsetunnonkohottaja*
Ensi viikolla päästäänkin toivottavasti ratsastamaan pellolla! Tiistaina käyn ostamassa itselleni kunnolliset ratsastuskengät ja tunnille laitan satulan Miltsin selkään, että päästäisiin käymään vähän enemmän asioita läpi.
